torstai, 2. kesäkuu 2011

Tien pää

Tämän blogin viimeinen päivitys taitaa olla tässä näin. Jotenkin en vain enää saa aikaiseksi tätä päivitellä. Kaikki parhaat ajatukset ja vuodatukset tulee kuitenkin mieleen aina jossain muualla, ja kun vihdoin olisi kotona ja mahdollisuus vuodattaa, niin ei enää huvitakaan, tai ajatus on karannut tai jotain.

Nettieloni ei toki ole kuihtunut kasaan. Flickristä löytyy kuvia, osaa jaan vain ystäville ja perheelle (mikäli heitä sinne joskus ilmaantuu), mutta ainakin tähän mennessä suurin osa on ihan julkisia, kaikille näkyviäkin kuvia. Tuokiokuvia on joskus reilu vuosi sitten aloittamani blogi, jossa on aina kuva varustettuna lyhyellä kirjoituksella. Sitä on kätevä päivittää missä ja milloin tahansa. Se on ollut lähes vuoden päivittämättä, mutta olen päättänyt yrittää edes sitä pitää jatkossa elossa. Kumpainenkin paikka liittyy vahvasti siihen, että kovasti yritän ottaa nykyään enemmän valokuvia ja kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Kuinka onnistun sen toteuttamaan, jää nähtäväksi.

Mutta ennenkuin lopetan, muutaman sananen heille, joita ehkä kiinnostaa, mitä edellisen helmikuisen päivitykseni jälkeen on tapahtunut. Olen edelleen samassa työpaikassa, edelleen "sijaisena", mutta työsuhde jatkuu ainakin kesän yli, joten lomaa on tiedossa ja ensimmäinen lomapätkä alkaa jo reilun viikon päästä. Tutkintotodistuksenikin sain jo aikapäivää sitten.

Kiitos niille yhdelle tai kahdelle lukijalle, jotka tätä blogia olette seuranneet. Yllä olevia linkkejä olette tervetulleet seurailemaan myöskin.

Perhepotretti ei enää päivity.

keskiviikko, 16. helmikuu 2011

Ristiriitaisia tunteita

Ei ole kivaa olla minä tällä hetkellä.

Minulla työt jatkuu tätä nykyä kuukauden pätkissä. Jotenkin hyvin epävarmaa on siis tulevaisuuteni tuolla. Siihen kun lisää sen, että kun tuo minun sijaistamani paikka jossain vaiheessa virallisesti avataan hakuun, se avataan todennäköisesti sellaisena, ettei minulla ole mahdollisuuksia sitä kuitenkaan hakea (tuoreesta tutkinnostani huolimatta). Tämä kaikki innoittaisi hakemaan muita töitä, vakituista (tai siis toistaiseksi voimassaolevaa) työsuhdetta, minkä saamiseen minun mahdollisuuteni ovat kasvaneet nyt kun minulla on se tutkinto.

Mutta jos minulla kuitenkin sattuu jatkumaan työt tuolla kesälle asti, ehkä jopa ainakin osaksi kesän yli, tai jos jostain kumman syystä se paikka kuitenkin avataan sellaisena, että minulla on mahdollisuudet sitä hakea ja saada, jolloin saisin ehkä jatkaa tuolla hamaan tulevaisuuteen asti, niin minulle on kertynyt ihanan ruhtinaalliset lomat. Ja se ihana tieto siitä, että oikeata palkallista lomaa olisi kesällä tiedossa (ja jos pidemmälle jatkuisi myös talvella), se jarruttaa muun työpaikan hakuinnostusta hieman.

Toisaalta epävarmaa ja lähes olematonta asemaani tuolla paikassa kenties heijastaa myös se, että kun lomatoiveita kesälle nyt kysellään, niin minun nimeäni ei listalla ollut ollenkaan, vaikka toisen käsittääkseni yhtä epävarmassa asemassa olevan sijaisen nimi siellä kyllä oli. Aion kuitenkin omat toiveeni siihen listalle lisätä...

Hakisko vai eikö hakis? Odottaisko vaan, miltä tulevaisuus tuolla alkaa näyttää, vai eikö odottais. Vai hyppäiskö vaan kaivoon? Missä olis kaivo minne hypätä? ARGH!!

***

Niin, tuli jo tuossa sivuttua sitä yhtä uutta asiaa, eli olen saanut kouluni päätökseen. Opintorekisteriotteen olen jo saanut, samoin osallistumistodistuksen. Itse tutkintotodistuksen pitäisi tulla postissa joko tämän tai viimestään ensikuun aikana. Minulla on nyt siis (kunhan se todistus postin mukana tulee) ammatillinen perustutkinto, sellainen, jota monessa hakemassani työpaikassa vaaditaan. JEI!

***

Poika kuumeessa, ja kuume on tähän asti ollut vain nousujohteinen. Maanantai-illalla oli 37,8, eilen illalla suurinpiirtein asteen verran enemmän, tänään jo 39,1. Ei taida enää ennen hiihtolomaa päästä kouluun. Kuivahkoa yskää on hieman, kurkku ilmeisesti kipeä, ja nyt kun kuumetta on tuon verran, niin pään kääntäminen aiheuttaa päänsärkyä otsassa. Mitään muita flunssan oireita ei ole.

***

Mies, joka on perusasemaltaan tällä hetkellä lomautettu, on juuri aloittanut työvoimapoliittisen tutkintoon johtavan koulutuksen. Koulutus kestää kaikenkaikkiaan vuoden. Miehellä ei siis ole kesällä virallisesti lomaa, mutta kuulemma heinäkuussa koulu on kaksi viikkoa kiinni, mikä aika on etäopiskelua, eli toisin sanoen, jos vielä jatkan tuolla ja saan siis pitää lomaa, on meilla 2 viikkoa kesällä, jolloin voidaan ehkä jonnekin lähteäkin, ellei muualle, niin vaikka kerrankin ajan kanssa Keski-Suomeen.

Joskus silloin miehen koulutuksen loppumisaikoihin alkaa olla varmaan jo miehen lomautuskin loppumaisillaan, ellei jo loppunut. Tosin tällä hetkellä töihinpaluu ei vielä näytä kovin pitkäkestoiselta...

***

Reilun viikon päästä risteilemään (ja yksi palkaton vapaapäiväkin siitä johtuen tiedossa). JEI!

keskiviikko, 22. joulukuu 2010

Joulu häiritsee töitä

Nyt olen siinä pisteessä, että ei jaksa paljon keskittyä mihinkään uuteen työjuttuun. Ei työt ole mitenkään loppu, mutta mitään niin kamalan kiireellistä ei juuri nyt ole. Puhelimeen vastaan, jos se soi, toki, ja toimin sen mukaan mitä puhelu vaatii. Mutta aika hiljainen sekin on ollut. Mutta nyt, nyt mielessä pyörii sen sijaan kaikki se, mitä pitää ehtiä ja muistaa tehdä vielä tänään. Sillä kun huomenna lähden töihin, niin kotiin palaan vasta sunnuntaina. En toki töissä jouluani vietä, vaan huomenna puolenpäivän jälkeen, kun pääsen töistä, lähdemme suoraan ajelemaan joulunviettoon Keski-Suomeen. Joten pikkasen hirvittää, kun joulun ruokaostokset ja pääosa pakkaamisesta jää Hra Teen ja lasten varaan. (Viimeksi he onnistuivat unohtamaan yhden kassin kotiin (ei ollut joulu, mutta sama määränpää kuitenkin.) Joten, pääteltävissä on, etten saa huomennakaan ihan rauhassa ja täyspainoisesti keskityttyä puolta päivää työntekoon, kun joko minä itse varmistelen että onko varmasti se ja tämä pakattu ja muistettu tai sitten kotoa soitellaan pitkin aamupäivää kysellen mistä se ja tämä löytyy, jne...

Enpä ole aikoihin oikein blogia ehtinyt/muistanut/jaksanut päivittää. Joten mietitäänpä mitä uutta on...

Roolit ovat meillä vaihtuneet. Minä olen se työssä käyvä, mies se "työtön". Tosin minun työnikään ei ole taattu kuin (tällä tietoa) maaliskuun lopulle.

Koulu on lähes pulkassa. Viimeinen lähiopetusilta oli viimeviikolla, vielä on kolme etätyötä jotka ajattelin puskea ulos joulun jälkeen, viimeistään ihan vuodenvaihteessa. Tammikuussa on tutkintoon liittyen lyhyt haastattelu koululla sekä tammikuun lopulla päättökahvit, jolloin saan opintorekisteriotteen. Itse tutkintotodistuksen saan vasta maalis-huhtikuussa, koska tutkintolautakunta kokoontuu aika harvakseltaan...

Niin, sitten viimepäivityksen on minusta päässyt ihan varkain tulemaan jopa ihan virallisesti teinin äiti, kun poikanen saavutti 13 vuoden iän. Jollette jo tienneet, niin minun ohitseni on pituudessa mennyt jo aikapäivää sitten, nyt rupeaa pikkuhiljaa hätyyttelemään isänsä mittoja. Kenkä on jo melkein saman kokoinen (voi elämän kevät, meidän tuulikaappi täyttyy kanooteista), pituutta vielä puuttuu reilut 5 senttiä.

Hmm... aika vähissä on taas jutun aiheet, näemmä. Ja tunti pitäisi vielä töissä jaksaa. Kyllä mä varmasti tekemistä löydän, mutta jaksanko ja viitsinkö enää, niin se onkin sitten taas eri asia.

keskiviikko, 25. elokuu 2010

Päätä seinään vaan

Oikeasti, viimeinen vuorokausi on ollut niin jostain syvältä, että olen oikeasti hakannut omaa päätäni nyrkkeihin, paukuttanut työpöytään sun muuta mukavaa.

Tämä vuorokausi alkoi siitä, kun pääsin eilen töistä kotiin. Kotona totesin että **ttu, tulin sitten työkengissä kotiin, ja mun kävelykengät on siis töissä.

Illan tyttö kiukutteli ja pisti pystyyn sellaisen mekkalan ettei tottakaan.

Aamulla sitten pakkasin työkengät muovikassiin ja puin sandaalit jalkaan vaikka kävelykengät olisivat olleet se oikea vaihtoehto, mutta kun ne oli töissä.

Pääsin bussiin ja ***vetti soikoon, kortista oli loppunut kausi, mulla ei käteistä läheskään riittävästi ja pankkikortti lataus poistui busseista kesällä. Parahdin ääneen "Voi ei!" ja kuski oli kiltti ja päästi mut kuitenkin, vaikka olin jo lähdössä ulos bussista. No, koska tiesin että kortilla ei ole rahaa, ei vaihtoyhteyden ottaminen ilman käteistä tullut kuuloonkaan, joten lähdin kävelemään määräänpäähäni samalla yrittäen bongailla pankkiautomaattia. Eipä näkynyt, mutta onneksi matka ei ollut pitkä ja mulla oli reilusti aikaa ja olin paikalla ensimmäisten joukossa.

Aamu alkoi kokouksella, joka sujui ihan kivasti yhden työntekijän merkitsevää katsetta lukuunottamatta. Jäi sellainen olo, että sanoinko jotain väärin. Kun en oikein osannut tulkita oliko katse hyvällä vai ivalla annettu vai??? Ja olin kuulevinani nimeni kun hän jotain sanoi vierustoverille...

Ennen normityöpaikalle paluuta minun ei tarvinnut lähteä ensin pankkiautomaatille, koska sain ystävälliseltä työtoverilta kyydin.

Töissä nyt ei pieniä, mutta sitäkin ärsyttävämpiä, ikävyyksiä ja ärsytyksiä lukuunottamatta ollut mitään kovin kamalaa, tosin kokouksen jälkeen ajatukset on niin hajallaan ettei meinaa mistään saada kiinni kunnolla. Mutta, joskus puoli yhden aikaan soittaa poika, että koskas sisko pääseekään koulusta, jotta pääsee sisälle, kun on avaimet unohtuneet. No, en muistanut tarkkaan, mutta hän jäi sitten tänne oven taakse odottelemaan. No, menee pari tuntia, niin tulee tekstiviesti, että ei siskollakaan ollut avaimia mukana, ja ei ollut vara-avaimen haltijat, meikäläisetkään kotona. No, eipä siinä muuta kun että joutuivat sitten odottelemaan siihen että Hra T pääsi töistä. Oikeasti, kuinka hel-ve-tin monta kertaa molemmille on paukutettu (kuvainnollisesti) päähän sitä, että AVAIMET MUKAAN!?!?!?! No, saivatpahan opetuksen, josko tästä lähin muistavat ottaa avaimensa mukaan.

Mulla itsellä oli tänään illalla koulua. Töitten jälkeen menin kaupungille kahville, ja kahvilta lähteissä pistin kuulokkeet korville ja annoin musiikin pauhata niin kovalla että se hukutti lähes täysin kaikki ulkopuoliset kadun ja kaupungin äänet. Ai että teki hyvää, oikeasti. Melkeinpä teki mieli pistää oikein kunnolla tanssiksi ja joraten välittämättä muista kadun tallaajista, mutta tyydyin hytkymään tahdissa ja lyömään tahtia, jota ehkä osa jo sitäkin katseli pitkään, mutta katsokoon. Se oli kuitenkin omanlaisensa irtiotto ja terapiaa lähes täydellisesti epäonnistuneen vuorokauden jälkeen.

Niin ja kaupungilla muistin nostaa rahaakin, niin sain kortin ladattua. Koulussa olin niin väsynyt, että opettaja ehkä ajatteli minun pitkästyvän (mikä voisi olla ihan mahdollista, koska kyseessä oli ruotsintunti). Siinä ajassa kun muut tekee yhden tehtävän, minä teen muutaman ja sitten vielä ihmettelen ja lueskelen ja katselen asioita ehkä eteenpäinkin. Mun ei edes olisi pakko olla siellä, mutta haluan, koska en ole käyttänyt ruotsia aikoihin oikein kunnolla, joten haen sietlä sanaston henkiin herätystä, tottumusta puhua ruotsia pitkän tauon jälkeen ja toki myös ammattisanastoa, mikä ei ole mulle tuttua. Mutta koska tiedän että osaan moninkertaisesti paremmin ruotsia kuin muut tunnilla olijat, en ole suuna päänä vastaamassa vaikka tiedänkin, vaan odotan ensin, että jos joku muukin tietää, kun opettaja kysyy. En tahdo kuitenkaan saada heitä tuntemaan itseään aivan avuttomiksi.

Juu, mutta, se mun vuorokaudestani, että näin.

tiistai, 10. elokuu 2010

Kesä on ohi

Niin ne lapset taas tänään palasivat koulutielle.

Poika aloitti yläasteen (mulle se on ja tulee aina olemaan yläaste) ja samassa koulussa missä minä ja isänsäkin sen kävimme (ja toinen tätinsä kokonaan, toinen osittain, pojan kummivanhemia unohtamatta). Koulu on kuulemma muuttunut paljon (muita teitä olen kuullut) mutta silti on se jotenkin hienoa, sillä aikoinaan minä pidin siitä koulusta. Mutta heti tahdon urputtaa: kyseisen koulun verkkosivuja ei ole päivitetty! Samassa rakennuksessa toimivan lukion verkkosivut olivat kyllä jo ajan tasalla, mutta tuon peruskoulun osalta verkkosivujen kaikki tieto oli vielä viimelukuvuotista. Tylsää.

Innolla odotan kotiinpääsyä, että pääsen tutkailemaan mitä papereita poika koulusta kotiin sai. Poika kuitenkin soitti jo, oli saanut bussikortin, ja oli jo lähes kotona. Lähes tarkoittaen koulukaverin talon ulkopuolella, ja soitti kysyäkseen, saako mennä kyseisen kaverin luo. Annoin luvan, mutta samalla myös kotiinmenoajan. Soittelen ja varmistelen sitten että on noudattanut annettua aikaa.

Pitäis varmaan soittaa tytöllekin ja kysellä miten hänen ensimmäinen päivä neljäsluokkalaisena sujui.