"Äiti, sä oot mun ainut äiti."
Pötkötän sänngyllä nenät vastakkain
nauravien tytönkasvojen kanssa.
Äitiyttä parhaimmillaan.

"Tule jo ja nyt lopetat sen kiukuttelun!"
Hirviö,
raakalainen,
kuinka saatankaan.
Sydäntä puristaa panta,
yksin linja-autolle kävellesäni
kyyneleet vierivät kuumina.
Voin fyysisestikin pahoin.

Yksin kotona,
musiikki pauhaa.
Istun koneella,
hytkyn,
heilun,
lyön tahtia
ja laulaa hoilotan.
Teen kotitöitä,
loikahtelen,
tanssahtelen.
Musiikki on elämäni,
ainakin juuri tässä hetkessä.

Pyörin hereillä sängyssä
kun muut jo nukkuvat.
En saa unta,
ajatukseni laukkaavat.
Nousen,
laskeudun alakertaan,
takaisin tietokoneelle.
Näppäimistö saa kyytiä,
inspiraatiota ei saa ohittaa.

Uppoudun elokuvaan,
luomoudun.
Illalla sängyssä haaveilen,
kuvittelen itseni elokuvaan.
Luon omia maailmoitani,
fantasioitani.
"Mitäs jos?"

Odotan jotakuta,
ehkä jotakin.
Lattiaan kuluu vana,
en osaa keskittyä.
Olen levoton.
Istuessani jalka väpättää.
Sisuskalujani vääntää,
ahdistaa.

Olen töissä,
puhelin piippaa tekstiviestiä:
"Saanko mennä ulos?"
Hymyilen.
Kirjoitan vastauksen.

Istumme autossa,
mies on hakenut minut töistä.
Miehen puhelin soi,
hands-freestä kuuluu pojan ääni:
"Miksei äiti vastaa puhelimeen?"
Tunnen outoa mielihyvää:
poikani soittaa aina ensin minulle.
Laukussani, takakontissa
kännykkäni ilmoittaa
kahta puhelua pojaltani.