Nettieloni ei toki ole kuihtunut kasaan. Flickristä löytyy kuvia, osaa jaan vain ystäville ja perheelle (mikäli heitä sinne joskus ilmaantuu), mutta ainakin tähän mennessä suurin osa on ihan julkisia, kaikille näkyviäkin kuvia. Tuokiokuvia on joskus reilu vuosi sitten aloittamani blogi, jossa on aina kuva varustettuna lyhyellä kirjoituksella. Sitä on kätevä päivittää missä ja milloin tahansa. Se on ollut lähes vuoden päivittämättä, mutta olen päättänyt yrittää edes sitä pitää jatkossa elossa. Kumpainenkin paikka liittyy vahvasti siihen, että kovasti yritän ottaa nykyään enemmän valokuvia ja kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Kuinka onnistun sen toteuttamaan, jää nähtäväksi.

Mutta ennenkuin lopetan, muutaman sananen heille, joita ehkä kiinnostaa, mitä edellisen helmikuisen päivitykseni jälkeen on tapahtunut. Olen edelleen samassa työpaikassa, edelleen "sijaisena", mutta työsuhde jatkuu ainakin kesän yli, joten lomaa on tiedossa ja ensimmäinen lomapätkä alkaa jo reilun viikon päästä. Tutkintotodistuksenikin sain jo aikapäivää sitten.

Kiitos niille yhdelle tai kahdelle lukijalle, jotka tätä blogia olette seuranneet. Yllä olevia linkkejä olette tervetulleet seurailemaan myöskin.

Perhepotretti ei enää päivity.

Minulla työt jatkuu tätä nykyä kuukauden pätkissä. Jotenkin hyvin epävarmaa on siis tulevaisuuteni tuolla. Siihen kun lisää sen, että kun tuo minun sijaistamani paikka jossain vaiheessa virallisesti avataan hakuun, se avataan todennäköisesti sellaisena, ettei minulla ole mahdollisuuksia sitä kuitenkaan hakea (tuoreesta tutkinnostani huolimatta). Tämä kaikki innoittaisi hakemaan muita töitä, vakituista (tai siis toistaiseksi voimassaolevaa) työsuhdetta, minkä saamiseen minun mahdollisuuteni ovat kasvaneet nyt kun minulla on se tutkinto.

Mutta jos minulla kuitenkin sattuu jatkumaan työt tuolla kesälle asti, ehkä jopa ainakin osaksi kesän yli, tai jos jostain kumman syystä se paikka kuitenkin avataan sellaisena, että minulla on mahdollisuudet sitä hakea ja saada, jolloin saisin ehkä jatkaa tuolla hamaan tulevaisuuteen asti, niin minulle on kertynyt ihanan ruhtinaalliset lomat. Ja se ihana tieto siitä, että oikeata palkallista lomaa olisi kesällä tiedossa (ja jos pidemmälle jatkuisi myös talvella), se jarruttaa muun työpaikan hakuinnostusta hieman.

Toisaalta epävarmaa ja lähes olematonta asemaani tuolla paikassa kenties heijastaa myös se, että kun lomatoiveita kesälle nyt kysellään, niin minun nimeäni ei listalla ollut ollenkaan, vaikka toisen käsittääkseni yhtä epävarmassa asemassa olevan sijaisen nimi siellä kyllä oli. Aion kuitenkin omat toiveeni siihen listalle lisätä...

Hakisko vai eikö hakis? Odottaisko vaan, miltä tulevaisuus tuolla alkaa näyttää, vai eikö odottais. Vai hyppäiskö vaan kaivoon? Missä olis kaivo minne hypätä? ARGH!!

***

Niin, tuli jo tuossa sivuttua sitä yhtä uutta asiaa, eli olen saanut kouluni päätökseen. Opintorekisteriotteen olen jo saanut, samoin osallistumistodistuksen. Itse tutkintotodistuksen pitäisi tulla postissa joko tämän tai viimestään ensikuun aikana. Minulla on nyt siis (kunhan se todistus postin mukana tulee) ammatillinen perustutkinto, sellainen, jota monessa hakemassani työpaikassa vaaditaan. JEI!

***

Poika kuumeessa, ja kuume on tähän asti ollut vain nousujohteinen. Maanantai-illalla oli 37,8, eilen illalla suurinpiirtein asteen verran enemmän, tänään jo 39,1. Ei taida enää ennen hiihtolomaa päästä kouluun. Kuivahkoa yskää on hieman, kurkku ilmeisesti kipeä, ja nyt kun kuumetta on tuon verran, niin pään kääntäminen aiheuttaa päänsärkyä otsassa. Mitään muita flunssan oireita ei ole.

***

Mies, joka on perusasemaltaan tällä hetkellä lomautettu, on juuri aloittanut työvoimapoliittisen tutkintoon johtavan koulutuksen. Koulutus kestää kaikenkaikkiaan vuoden. Miehellä ei siis ole kesällä virallisesti lomaa, mutta kuulemma heinäkuussa koulu on kaksi viikkoa kiinni, mikä aika on etäopiskelua, eli toisin sanoen, jos vielä jatkan tuolla ja saan siis pitää lomaa, on meilla 2 viikkoa kesällä, jolloin voidaan ehkä jonnekin lähteäkin, ellei muualle, niin vaikka kerrankin ajan kanssa Keski-Suomeen.

Joskus silloin miehen koulutuksen loppumisaikoihin alkaa olla varmaan jo miehen lomautuskin loppumaisillaan, ellei jo loppunut. Tosin tällä hetkellä töihinpaluu ei vielä näytä kovin pitkäkestoiselta...

***

Reilun viikon päästä risteilemään (ja yksi palkaton vapaapäiväkin siitä johtuen tiedossa). JEI!

Enpä ole aikoihin oikein blogia ehtinyt/muistanut/jaksanut päivittää. Joten mietitäänpä mitä uutta on...

Roolit ovat meillä vaihtuneet. Minä olen se työssä käyvä, mies se "työtön". Tosin minun työnikään ei ole taattu kuin (tällä tietoa) maaliskuun lopulle.

Koulu on lähes pulkassa. Viimeinen lähiopetusilta oli viimeviikolla, vielä on kolme etätyötä jotka ajattelin puskea ulos joulun jälkeen, viimeistään ihan vuodenvaihteessa. Tammikuussa on tutkintoon liittyen lyhyt haastattelu koululla sekä tammikuun lopulla päättökahvit, jolloin saan opintorekisteriotteen. Itse tutkintotodistuksen saan vasta maalis-huhtikuussa, koska tutkintolautakunta kokoontuu aika harvakseltaan...

Niin, sitten viimepäivityksen on minusta päässyt ihan varkain tulemaan jopa ihan virallisesti teinin äiti, kun poikanen saavutti 13 vuoden iän. Jollette jo tienneet, niin minun ohitseni on pituudessa mennyt jo aikapäivää sitten, nyt rupeaa pikkuhiljaa hätyyttelemään isänsä mittoja. Kenkä on jo melkein saman kokoinen (voi elämän kevät, meidän tuulikaappi täyttyy kanooteista), pituutta vielä puuttuu reilut 5 senttiä.

Hmm... aika vähissä on taas jutun aiheet, näemmä. Ja tunti pitäisi vielä töissä jaksaa. Kyllä mä varmasti tekemistä löydän, mutta jaksanko ja viitsinkö enää, niin se onkin sitten taas eri asia.

Tämä vuorokausi alkoi siitä, kun pääsin eilen töistä kotiin. Kotona totesin että **ttu, tulin sitten työkengissä kotiin, ja mun kävelykengät on siis töissä.

Illan tyttö kiukutteli ja pisti pystyyn sellaisen mekkalan ettei tottakaan.

Aamulla sitten pakkasin työkengät muovikassiin ja puin sandaalit jalkaan vaikka kävelykengät olisivat olleet se oikea vaihtoehto, mutta kun ne oli töissä.

Pääsin bussiin ja ***vetti soikoon, kortista oli loppunut kausi, mulla ei käteistä läheskään riittävästi ja pankkikortti lataus poistui busseista kesällä. Parahdin ääneen "Voi ei!" ja kuski oli kiltti ja päästi mut kuitenkin, vaikka olin jo lähdössä ulos bussista. No, koska tiesin että kortilla ei ole rahaa, ei vaihtoyhteyden ottaminen ilman käteistä tullut kuuloonkaan, joten lähdin kävelemään määräänpäähäni samalla yrittäen bongailla pankkiautomaattia. Eipä näkynyt, mutta onneksi matka ei ollut pitkä ja mulla oli reilusti aikaa ja olin paikalla ensimmäisten joukossa.

Aamu alkoi kokouksella, joka sujui ihan kivasti yhden työntekijän merkitsevää katsetta lukuunottamatta. Jäi sellainen olo, että sanoinko jotain väärin. Kun en oikein osannut tulkita oliko katse hyvällä vai ivalla annettu vai??? Ja olin kuulevinani nimeni kun hän jotain sanoi vierustoverille...

Ennen normityöpaikalle paluuta minun ei tarvinnut lähteä ensin pankkiautomaatille, koska sain ystävälliseltä työtoverilta kyydin.

Töissä nyt ei pieniä, mutta sitäkin ärsyttävämpiä, ikävyyksiä ja ärsytyksiä lukuunottamatta ollut mitään kovin kamalaa, tosin kokouksen jälkeen ajatukset on niin hajallaan ettei meinaa mistään saada kiinni kunnolla. Mutta, joskus puoli yhden aikaan soittaa poika, että koskas sisko pääseekään koulusta, jotta pääsee sisälle, kun on avaimet unohtuneet. No, en muistanut tarkkaan, mutta hän jäi sitten tänne oven taakse odottelemaan. No, menee pari tuntia, niin tulee tekstiviesti, että ei siskollakaan ollut avaimia mukana, ja ei ollut vara-avaimen haltijat, meikäläisetkään kotona. No, eipä siinä muuta kun että joutuivat sitten odottelemaan siihen että Hra T pääsi töistä. Oikeasti, kuinka hel-ve-tin monta kertaa molemmille on paukutettu (kuvainnollisesti) päähän sitä, että AVAIMET MUKAAN!?!?!?! No, saivatpahan opetuksen, josko tästä lähin muistavat ottaa avaimensa mukaan.

Mulla itsellä oli tänään illalla koulua. Töitten jälkeen menin kaupungille kahville, ja kahvilta lähteissä pistin kuulokkeet korville ja annoin musiikin pauhata niin kovalla että se hukutti lähes täysin kaikki ulkopuoliset kadun ja kaupungin äänet. Ai että teki hyvää, oikeasti. Melkeinpä teki mieli pistää oikein kunnolla tanssiksi ja joraten välittämättä muista kadun tallaajista, mutta tyydyin hytkymään tahdissa ja lyömään tahtia, jota ehkä osa jo sitäkin katseli pitkään, mutta katsokoon. Se oli kuitenkin omanlaisensa irtiotto ja terapiaa lähes täydellisesti epäonnistuneen vuorokauden jälkeen.

Niin ja kaupungilla muistin nostaa rahaakin, niin sain kortin ladattua. Koulussa olin niin väsynyt, että opettaja ehkä ajatteli minun pitkästyvän (mikä voisi olla ihan mahdollista, koska kyseessä oli ruotsintunti). Siinä ajassa kun muut tekee yhden tehtävän, minä teen muutaman ja sitten vielä ihmettelen ja lueskelen ja katselen asioita ehkä eteenpäinkin. Mun ei edes olisi pakko olla siellä, mutta haluan, koska en ole käyttänyt ruotsia aikoihin oikein kunnolla, joten haen sietlä sanaston henkiin herätystä, tottumusta puhua ruotsia pitkän tauon jälkeen ja toki myös ammattisanastoa, mikä ei ole mulle tuttua. Mutta koska tiedän että osaan moninkertaisesti paremmin ruotsia kuin muut tunnilla olijat, en ole suuna päänä vastaamassa vaikka tiedänkin, vaan odotan ensin, että jos joku muukin tietää, kun opettaja kysyy. En tahdo kuitenkaan saada heitä tuntemaan itseään aivan avuttomiksi.

Juu, mutta, se mun vuorokaudestani, että näin.

Poika aloitti yläasteen (mulle se on ja tulee aina olemaan yläaste) ja samassa koulussa missä minä ja isänsäkin sen kävimme (ja toinen tätinsä kokonaan, toinen osittain, pojan kummivanhemia unohtamatta). Koulu on kuulemma muuttunut paljon (muita teitä olen kuullut) mutta silti on se jotenkin hienoa, sillä aikoinaan minä pidin siitä koulusta. Mutta heti tahdon urputtaa: kyseisen koulun verkkosivuja ei ole päivitetty! Samassa rakennuksessa toimivan lukion verkkosivut olivat kyllä jo ajan tasalla, mutta tuon peruskoulun osalta verkkosivujen kaikki tieto oli vielä viimelukuvuotista. Tylsää.

Innolla odotan kotiinpääsyä, että pääsen tutkailemaan mitä papereita poika koulusta kotiin sai. Poika kuitenkin soitti jo, oli saanut bussikortin, ja oli jo lähes kotona. Lähes tarkoittaen koulukaverin talon ulkopuolella, ja soitti kysyäkseen, saako mennä kyseisen kaverin luo. Annoin luvan, mutta samalla myös kotiinmenoajan. Soittelen ja varmistelen sitten että on noudattanut annettua aikaa.

Pitäis varmaan soittaa tytöllekin ja kysellä miten hänen ensimmäinen päivä neljäsluokkalaisena sujui.

Illalla on edessä kova pakkaaminen ja huomenna poikanen lähtee tänne. Reilun viikon vaatteet ja kamppeet pitäisi saada tungettua yhteen rinkkaan. Juu, no, ei se olisi mikään ongelma jos poika olisi ikäisensä kokoinen, mutta tuollaiselle miehen mitoissa olevalla (on varmaankin n. 175 cm jo pituutta ja kengän koko pieni siro 45-46) korstolla pelkästään kengät vie melkein puolet rinkan tilavuudesta!! Pitänee ainakin osa kengistä viritellä jotenkin rinkan ulkopuolelle (kun tarvitsee mukaan pakata vaelluskengät, kumisaappaat ja suunnistuskengät aamulla lähteissä jalkaan laitettavien lisäksi). Sunnuntaina meillä sitten menee koko päivä reissatessa, kun leirillä on vierailupäivä. Mua kauhistuttaa jo nyt se pitkä bussissa istuminen. Ei iske yhtään. Liikun paljon mieluummin joko junalla tai ihan omalla autolla, pitkä matka bussissa ahdistaa.

Viimeviikolla käytiin katsomassa tämä. Mun mieleeni ehkä liian korni ja pitkästyin jopa. Tyttö ja mies taisivat tykätä, pojan mielipidettä en tiedä (mutta ei ainakaan haukkunut sitä jälkeenpäin, eikä osoittanut paikan päällä halua lähteä kesken pois). Ensi viikolla on vuorossa tämä siskon kanssa. Odotan siltä parempaa, vaikka sitä onkin haukuttu siirappiseksi jossain arvostelussa.

Työpäivä taas jo melkein pulkassa. Joten eiköhän tämäkin ollut jälleen tässä.

Mietiskelin, että viitsinkö tai jaksanko ruveta kirjoittamaan. Onko minulla edes mitään muuta kirjoitettavaa kuin hellemarinaa. Tosin helle ei ole enää ihan samaa luokkaa kuin se on ollut, mutta on vielä silti turhan kuuma. Meillä makuuhuoneen lämpötila on tippunut kolmisen astetta niistä pahimmista helleöistä, enää ei ole kuin 27 - 28 astetta.

Katsoin tuossa joku aika sitten hieman sitä aiemmin tulleen elokuvan Ylpeys ja ennakkoluulo. Ikuisena romantikkona tarina tietenkin osui ja upposi. Ensimmäinen ajatus elokuvan jälkeen oli: "Pitää mennä kirjastoon lainaamaan se kirja." Laiska kun nykyisin olen lähtemään mihinkään, esim. kirjastoon, ajatuksen korvasi kovin pian suunnitelma B: Project Gutenberg. Ja kun pääsin selailemaan niitä sivuja, tietenkin tuli tarpeelliseksi ladata puhelimeen lukija. Lukijan jälkeen latasin Ylpeys ja ennakkoluulo e-kirjan (englanniksi), ja luinkin sen jo. Seuraavaksi olisi tarkoitus lukea Humiseva Harju tai vaihtoehtoisesti Emma (tiedän, etteivät ole molemmat saman kirjailijan). Vielä kun jostain saisi edullisesti tuoreempia e-kirjoja. On se vaan niin kätevää, kun taskussa voi nykyään kantaa kokonaista kirjastoa.

Nykyiset älypuhelimet ovat kyllä käteviä välineitä. Kuinka pieneen tilaan saa niin paljon. Samassa laitteessa kulkee mukana kirjaston lisäksi kalenteri, muistio, kamera, musiikkisoitin, laskukone, kartta ja kaikennäköistä muuta mitä kuvitella saattaa. Vielä kun älypuhelimen saa korvaamaan myös avaimet ja lompakon, niin ei sitten enää paljon muuta tarvitsekaan kantaa mukanaan esimerkiksi kauppaan tai töihin lähteissä. Ja ajatella mikä tilansäästäjä matkalle lähteissä, kun pienessä tilassa kulkee matkaopas, kartta ja jopa matkalukeminen + muuta ajantappo puuhaa esim lento/ juna/bussimatkalle. Kunnon matkoilla se ei korvaa kuitenkaan kunnon kameraa, ja tuskin koskaan tulee korvaamaankaan (vaikka joku jossain sellaista on yrittänytkin väittää).

Onnistuin taas kuluttamaan melkein tunnin tähän tekstinpätkään (vastailin kyllä puhelimeen pari kertaa välissä). Vielä vajaa puolituntia pitäisi saada töissä kulumaan. Eiköhän se tästä.

Ei ole kiva nukkua yötä 29 - 31 asteisessa makuuhuoneessa.

Ei ole kiva, kun viisi minuuttia suihkun jälkeen on jo sellainen olo, ettei olisi suihkussa käynytkään.

Ei ole kiva olla, kun istumatyössäkin on melkein koko ajan hiki pinnassa, vaikka täällä töissä muka on jonkinlainen ilmastointi. Onneksi kesä on töissä hiljaista aikaa, niin ei tarvitse tehdä paljoakaan mitään suurta ajatusta, keskittyneisyyttä ja järjenjuoksua vaativia töitä, sillä näin kuumassa ei ajatuskaan oikein kulje eikä aivot toimi niinkuin pitäisi. Yhä toistuvammin törmään siihen, että olen päättänyt tehdä jotain, ja kun pääsen siihen pisteeseen, että teen sen (esimerkiksi siirtynyt ottamaan siihen tehtävään liittyvän työvälineen), en enää muistakaan, mitä se oli, mitä minun piti tehdä. Joskus se palaa muutamassa sekunnissa mieleeni, toisinaan voi viertähtää tunnista muutamaan, ennenkuin se taas juolahtaa mieleeni uudestaan). Onneksi nämä tehtävät eivät ole olleet mitään kovin kiireellisiä tai tärkeitä asioita (saattanut olla kyseessä työhuoneen viherkasvien kastelu tms.), niin suuremmilta mokilta ja katastrofeilta on näin ollen vältytty.

Tällaisina hetkinä sitä haaveilee lottovoitosta, sellaisesta mukavasta muutaman miljoonan euron potista. Sillä rahalla rakennuttaisin talon, mielellään järven- tai merenrantatontille, jossa olisi oma kunnollinen hiekkaranta, jossa voisi käydä vaikka keskellä kesäyötä pulahtamassa. Talo olisi tietysti kunnolla ilmastoitu niin, että 30 asteen helteilläkin sisällä olisi mukava parinkymmenen asteen siedettävä lämpötila. Lisäksi talossa olisi sisäuima-allas huoneessa jonka seinät olisi lasia ja avattavissa kesällä niin, että allasosaston saisi yhdistettyä terassiin. Töitä tekisin ja opiskelisin vain pitääkseni mieleni virkeänä ja taitoja yllä. Kesällä en suostuisi tekemään töitä kuin poikkeustapauksissa ja hyvin ilmastoidussa paikassa. Jos helle kävisi sietämättömäksi kesällä ilmastoidusta talosta ja jatkuvista uintimahdollisuuksista huolimatta, voisi hetken mielijohteesta matkustaa jonnekin viileämpään. Talvella vastaavasti, jos paukkupakkaset kyllästyttäisi, lähtisi jonnekin sopivan lämpimään koulujen loma-aikoina. *huokaus* "Rikas jos mä oisin..." No, haaveilla aina saa.

Sisäistä asiakaskuntaakaan ei ole juuri näkynyt, ei työn merkeissä eikä huvin vuoksikaan. On ihan virkistävää, kun joku silloin tällöin poikkeaa, kenties istahtaakin, huoneeseeni, ja jutustelee työasioiden vierestä. Tää on toisinaan aika yksinäinen paikka.

Lomakin meni jo, ja pääasiassa kotona möllöttäessä. Loma alkoi jussilla, jota ei juhlittu mitenkään, ei oikein voitu, kun poika nostatti leiriltä palattuaan kuumeen. Ei oo menny kesä muutenkaan ihan niinkuin piti, sillä tytöltä jäi ensimmäinen leireistä väliin, koska hän oli leirin alkaessa kipeä. No, molemmat lapset olivat sitten kuitenkin tervehtyneet seuraavalle leirille ja me päästiin miniristeilemään miehen kanssa kahden. Syötiin hyvin ja hyvin rauhassa. Ei ollut kukaan kitisemässä, ei narisemassa, ei kinastelemassa, ei vaatimassa istua juuri sen toisen vanhemman vieressä, jonka viereen ei ollut joutunut. Käytiin kannella katselemassa auringonlaskua ja aamulla nukuttiin pitkään. Ei menty edes aamiaiselle (no yksi kolmioleipä, joka oltiin ostettu edellisiltana minibaariin, jaettiin) vaan vasta puolelta päivin Suomenaikaa lounaalle, missä jälleen söimme hyvin ja hyvin rauhassa. Nukuttiin päiväunet, shoppailtiin Tax Freessa ja nautittiin kauniista kesäpäivästä ja maisemista kannella. Siinä se sitten menikin, ja oli oikeasti ihan mukavaa, vaikkei mitään ihmeellistä ohjelmaa haalittukaan siihen vuorokauteen.

Mies sitten sairastui viikonvaihteen jälkeen, samankaltaisin oirein kuin lapset aiemmin. Enhän minä ole seuraava, enhän? Vaikka ehkä mieluummin näin kesällä olisikin kotona, kuin viettäisi puoli päivää töissä miettien mitä tekisi, niin ei se kotona oleminen kurkkukipuisena, tukkoisena, nenä vuotaen kuumeessa ole minun käsitykseni mielekkäästä vapaa-ajasta.

Työpäivä lähestyy loppuaan, olen näköjään kirjoittanut ja märehtinyt tätä pätkää nyt puolisen tuntia. Se avaimenkuittaajakin juuri kävi palauttamassa avaimen ja säikytti minut puolikuoliaaksi ovisummerilla. Asiaakaan ei oikein enää ole (oliko sitä alunalkaenkaan). Joten taidan lopettaa ja valmistautua lopettelemaan työpäiväänikin.

Tänään lounastaessani jälleen puiston penkillä sain kokea lokkien röyhkeyden. Pari kolme lokkia yrittivät ensin pistellä suihinsa pesästä pudonnutta linnunpoikasta. Sitten, kun poistuin (suljetun) salaattirasiani luota parin askeleen päähän laittamaan roskia roskikseen, yksi lokki yritti vohkia ruokani. Ehti nokkasta rasian kantta, ennenkuin pääsin takaisin lounaani ääreen.

Täällä töissä edeltäjäni tilanteen selvitessä yhä useammalle, olen saanut monelta suunnalta kuulla, että tästä voisin sitten minä saada vakipaikan. Tuntuuhan se ihan hienolta, kun ihmiset kehuvat, että olen tehnyt työni hyvin ja toivovat, että saisin jatkaa heidän kanssaan ihan vakituisenakin.

Tänään töitten jälkeen ajattelin mennä kesävaateostoksille, jos nyt mitään sellaista löydän, mitä olen ajatellut. Toivottavasti edes jotain.

Tässä kirjoittaessani vierähti viimeisestä vartista kymmenkunta minuuttia. Joten kohta koittaa vapaus tämän päivän osalta.

Nälkä! Mitäs sille voisin tehdä?