Tein asiaa selkeyttäviä korjauksia klo 12.20

***

Olen suunnitellut huomiseksi illaksi kunnon ateriaa jälkiruokineen valmiiksi katettuna kun muu perhe tulee kotiin. Pitää olla valmiiksi katettu perheen kotiutuessa, sillä juuri huomenna on se ainut ilta viikossa kun ei oikeasti ole yhtään ylimääräistä aikaa. Pojalla on partio ja tytöllä temmellys.

Tosin ei olisi pahitteeksi että se ateria olisi joka päivä valmiina siihen aikaan... Pitäisi parantaa tapojaan. Se vain tuntuu joskus niin ylivoimaiselta. Toisaalta vihaan kelloon tuijottamista ja tiukkaa aikataulua, mutta oikeasti jos sellainen olisi ja sitä noudattaisi, elämä olisi ehkä hitusen sujuvampaa ja mukavampaa.

***

Suunnittelen pojan iltapäiväkerhopaikasta luopumista. Helmikuun jälkeen. Vaikka saisinkin työn tai koulutuspaikan. Ainoana ongelmana on luottamus. En uskalla luottaa poikaani. Hän on liian monta kertaa pettänyt luottamukseni. Tekee ihan järjettömiä asioita kotona, asioita jotka varmasti tietää kielletyiksi. Ja kun jää kiinni, valehtelee silmät päästään, vaikka kaikki tietää, että kukaan muu ei niihin voi olla syyllinen. Tästä syystä epäröin hieman luopua paikasta.

Viime viikolla oli vanhempainvartti koululla. Poika on luokassaan se, jolla on eniten parannettavaa. Lähinnä sääntöjennoudattamispuolella. Kerettiin kehumaankin, että käsiala on parantunut huomattavasti, osaa tehdä todella siistiä jos vain haluaa. Tämä oli tiistaina. Sen jälkeen käsiala on taas lähtenyt huonompaan suuntaan ja perjantaina tuli opettajalta kotiin viesti, että oli saanut viikolla kolme huomautusta ja 15 minutin jälki-istunnon.

Miksi?! Miksi hän selvästi huonontaa kun pitäisi päinvastoin parantaa? Juuri kun on opettajan kanssa sovittu, että pitää parantaa ja luvannut parantaa.

***

Keskiviikkona oli pojalla oikomishoidon alkutarkastus. Oikoa tosiaan täytyy. Tiedetään jo minkälainen koje pojalle asennetaan, aikataulu on vielä hieman avoin. Hiihtolomalla pojalla on röntgen, selvitetään onko hampaita juuri nyt vaihtumassa. Jos on, odotellaan vielä jonkin aikaa. Jollei ole, koje asennetaan vielä talven/kevään aikana. Kojeen tarkoitus on levittää yläleukaa ja siten korjata purentaa. Kojeen voi asentaa maitohampaisiinkin, pysyvät hampaat kun puhkeavat sitten oikeaan paikkaan. Mutta juuri hampaiden vaihtumisajankohtaan sitä ei kannata asentaa. Hammaslääkäri sanoi, että aika näyttää, mutta saatetaan joutua poistamaan pysyviä hampaita aikanaan jotta kaikki hampaat mahtuisivat suuhun. En ollut kovin yllättynyt, itsellänikin on 4 hammasta normaalia vähemmän juuri samasta syystä.

Selitin aamulla pojalle mikä on röntgenkuva. Poika kysyi, että kai se kamera kuitenkin on hänen ulkopuolellaan, vaikka kuvaakin hänen "sisuskalujaan".