Oli pakko pitää pieni tauko töistä, vaikka olen ollut täällä vajaan tunnin. Täällä on nyt aika monta solmua kuin tarvitsisi selvittää täällä toimistolla, ja ihan kaikkea en edes pysty ilman apua selvittämään, ainakaan tänään kun olen ihan yksin. Ja puhelimessa niiden selvittely on äärest hankalaa, mielestäni, selvitän ne mieluiten kirjallisesti tai nokatusten, eli siis kyselen neuvoja ja lisätietoja sun muita. Tuli vain yhtäkkiä ylikuormaa mun huoli- ja epätietoisuuskeskukselleni, mikä saa mun pasmat menemään hetkeksi sekaisin, jonka jälkeen pitää hetken selvitellä ajatuksiaan ennenkuin osaa päättää, mistä kyseisten asioiden selvittely kannatta aloittaa ja mitä pitäisi tehdä missäkin järjestyksessä.

ÄÄÄH!