Muistin tänään aamulla unen, joka toistuu aina silloin tällöin. Unen toi mieleeni englannikirjaansa linja-autossa lueskeleva poika. Muistin ne lukuisat omat viimehetken kokeisiin pänttäykset aamuisin koulumatkalla linja-autossa.

Tässä toistuvassa unessa olen edelleen jossain koulussa ja minulla on juuri alkamassa koe, johon en ole muistanut, jaksanut tai viitsinyt lukea ollenkaan. Uni on jotenkin ahdistava ja aina erittäin todentuntuinen, ei siis mitenkään absurdi tai vääristynyt.

Muutaman kerran ole myös nähnyt unta että en olekaan suorittanut lukiota loppuun, mutta en sitä siinä unessakaan jaksa käydä loppuun asti, vaikka minulla pitäisi olla muutama kurssi jotain historiaa tai kemiaa tms. jäljellä. Unessa minusta ei siis tulekaan "kunnollista" ylioppilasta, vaikka siinä unessakin olen jo suorittanut muutaman aineen ylioppilaskirjoitukset.

***

Tänään, juuri ennen heräämistä, näin unta että minä sain jonkun vanhemmuuden ruusupaidan, oli olevinaan jonkinnäköinen tunnustuspalkinto vanhemmuudesta, vaikka olin varma, että minulle sellaista ei myönnettäisi. Tosin melkein kaikki paikalla olleet vanhemmat sen saivat, joten olo että olin yksi harvoista ja valituista jäi puuttumaan.