Mies jää kotiin pojan takia, ainakin täksi päiväksi. Leirihän oli tavallaan hänen hoitopaikkansa, ja kun sieltä joutui kesken kotiin, niin silloin lienee ihan perusteltua jäädä hänen kanssaan kotiin siksi päiväksi, minkä hänen piti olla vielä muualla kuin kotona. Suosittelin että yrittää päästä lääkärille pojan kanssa, tuon yskän takia. Tosin meidän omalääkärimme on vähän outo tapaus ilmeisesti, meikäläisillä on sama, ja haukkuivat sen myös. Sehän on se, joka ei edes tutkinut tyttöä mitenkään, kun mies meni viimeviikolla hakemaan sitä neljättä hoitovapaapäivää. - Saivat lääkäriajan, vaikka ensin sanoi, ettei vaikuta sellaiselta että tarvitsee lääkäriä.

Mies vie myös tytön päiväkotiin, niin minulla on vähän vapaampi aamu. Ja kun tänään ei ole sitä pojan hakua illalla, niin tänään voisi mennä taas pyörällä. Puntaroin sitä vielä, lopullista päätöstä en ole vielä tehnyt, mutta kallistun kyllä jonkin verran enemmän pyöräilyn puoleen, ei tarvitse lähteä ihan yhtä aikaisin kotoa. Eikä tuossa matkalla ole edes mitään pahoja ylämäkiäkään. Kotimatkallakin pahin ylämäki on viimeisellä puolen kilsan pätkällä, ja sen aina talutankin. Jo viimeisissä liikennevaloissa otan kypärän pois päästä ja talutan loppumatkan, vaikka siinä onkin aina lyhyitä tasaisia välissä. Mutta harvoin mulla on niin kiire, ettenkö voisi taluttaakin loppumatkan.

Menomatkalla rasittavinta on sen jälkeen kun on jo polkenut perille. Polkemisesta väsyneenä ja hikisenä pitäisi vielä kiivetä 2 ja puoli kerrosta ylöspäin.

Pitäisi varmaan ruveta tekemään lähtöä. Mutku ei oikeen jaksais...