Töistäpalanneen väsyneellä päällä taas yritän jotain kirjoitella.

Mies oli kotona tyttösen kanssa tänään, kävi aamulla hakemassa "lupalapun" terveydenhoitajalta. Keskiviikon saa vielä lapun perusteella olla kotona, huomisen nyt ainakin on, kun vielä aamulla oli tyttö kuumeessa.

Pojalla oli tänään päiväleiri. Niitä on hänellä kesäkuussa 4 päivää. 3 siis jäljellä. Pikkulinnut lauloivat aamulla, että poika oli ollut ainakin lähdössä ihan rauhallinen. Mukava kuulla, ettei ollut säheltänyt ja riehunut.

Ensi lauantaina poika lähteekin partioleirille 4 päiväksi. Tiistai illalla mennään noutamaan kotiin. Leirin aikana poika mitä ilmeisemmin suorittaa myös vesilläliikkujan taitomerkin, ainakin sellaisten jakoa on tiedossa päättäjäisillan ohjelmassa. Sadepuku täytyy ostaa ennen leiriä. Ja kaivella meidän tupaten täyttä varastoa makuupussin ja makuualustan löytämiseksi. Onko kenelläkään muuten mitään ideoita heittää siitä, minkälainen on "intiaanihenkinen asustus" (ei jousipyssy eikä päähine)?

Matala kärry palautettu, korkeampi ostettu tilalle. Siinä ei tullut tosin kokoamisohjeita mukana, joten mies ja poika tuskastelelvat sen parissa etupihalla. Sadesuojakin piti tulla mukana. Ensin mies sanoi ettei sellaista ollut, mutta sitten tyttö selitti hetken päästä miesväkeä kurkittuaan, että siinä ei ole "kokonaista" sadesuojaa. Onko se sitten mistään kotoisin se sadesuoja, jos se suojaa vain ylhäältä tulevalta vedeltä, mutta ei vetävän pyörän takarenkaan roiskeilta. - Nojoo, selvisi ettei siinä siis ole erillistä sadesuojaa, vaikka myyjä oli sanonut sen kuuluvan pakettiin. Kärryssä itsessään on päällä vedenpitävä katto, mutta eteenpäin on vain verkko, josta siis vesi pääsee läpi...

Aamulla en ollut tajunnut aikataulujen taas muuttuneen, autoa johon tähtäsin, ei mennytkään. Olin kuitenkin aika tasan tarkkaan yhdeksältä töissä. Seutulinjoihinkin on tullut nyt kesäaikataulu voimaan. Onneksi se 8.15 auto edelleen kulkee. 9.15 ei kulje, mutta olin muutenkin ajatellut mennä nyt kesällä keskiviikkoisin yhdeksäksi kun ei ole sitä lapsilaumaa iltapäivässä jonka takia on täytynyt lopettaa vasta noin neljältä.

Viestini muistuttaa ehkä suuressa määrin päättömästi pomppivaa superpalloa, toivottavasti pysyitte perässä.