Ai, niin mikäkö on? No pyörällä ajo, tietenkin. Viime viikkoinen kömpelyys, huteruus ja epävarmuus alkaa jo kaikota, noin 25 vuotta sitten opittu taito on vielä tallella.

Ennen lapsia poljimme paljon. Kesäisin se oli melkeinpä pääkulkuväline ja teimme myös pidempiä pyöräretkiä silloin tällöin. Ainakin Naantaliin asti poljettiin yksi kesä appivanhempien kanssa. Viimeisenä kesänä, kun odotin esikoistani olin kesätöissä porrassiivoojana, ja silloinkin kuljin melkein koko kesän työmatkat (ja siirtymiset kohteesta toiseen) polkien. Näin jälkeenpäin se on jotenkin suuri ylpeyden aihe: Miten jaksoinkaan? Sen hetkiset mitatkin ovat aika kadehdittavat tämän hetkisestä näkökulmasta, vaikken ollut läheskään normaalipainoinen siihenkään aikaan. Mulla oli kuitenkin takana noin parinkymmenen kilon painonpudotus painonvartijoissa, jonka raskaus katkaisi. Yritin painonvartijoita vielä uudestaan, pojan ollessa pieni, mutta se ei enää oikein soveltunutkaan siihen elämäntilanteeseen.

Lasten aikana en ole polkenut paljonkaan. Ihan lyhyitä matkoja vain ja monta vuotta oli etten polkenut ollenkaan. Pisin ennen tätä kesää oli viime kesänä muutaman kerran silloiseen työharjoittelupaikkaan, jonne on lyhempi matka kun tämänhetkiseen.

Mulla on jotain ihme päähänpinttymiä. Aina ohittaessani jonkun toisen pyöräilijän, vaikka en poljekaan mitään hurjaa vauhtia, mietin, mitäköhän se ohitettava ajattelee. Pistän ajatuksia ohitettavien päähän, yleensä tyyliin: "Mikä toi tonnikeiju luulee olevansa, nopee vai?". Itse, kun minut ohitetaan, en kuitenkaan ajattele että ne yrittäisi kilpailla tai mahtailla nopeudellaan, ajattelen mieluummin: "Kato nyt, mä oon niin hidas että mummotkin mut ohittaa..."

Totuus on, että en tykkää kuitenkaan madella. Vaikken siis mitenkään hurjan nopeakaan ole. Ymäärtääkö kukaan. Eli siis yleensä menen niin lujaa kuin vain jaksan, olin sitten kävellen tai pyörällä, harvoin hidastelen ja kuljen tahallani hitaasti.

Jos ollaan porukalla liikkeellä, en tykkää pyöräillä kenenkään vieressä pidempää aikaa. Joko sitten edellä tai takana, mutta en vieressä.

Olen motkottanut miehelleni siitä, kun sen mielestä mittari on ehdottomasti oltava, sitä ilman ei muka pärjää. Minä taas olen eri mieltä, että ei se välttämätön ole. Tosin ihan kiva lisähän se on, voi pitää kirjaa kuinka paljon on polkenut sinä vuonna yhteensä, näkee oman nopeutensa jne... Mutta, ei missään nimessä välttämätön. Mulla ei ole nyt enää mittaria, kivahan se olisi, ja ties vaikka jossain vaiheessa sellaisen hankin, mutta edelleen: välttämätön se ei ole. :)

Pulssimittari meillä on jossain. Pitäisikö se ottaa polkiessa käyttöön, voisi seurata sykettä ja yrittää pitää se sopivassa haarukassa...