Otsikosta huolimatta tänään oli ihan hyvä päivä, vaikkei kaikki olekaan välttämättä mennyt toivotulla tavalla.

Aamulla typykkä todellakin aloitti saman natinansa, mutta (kuten useimpina aamuina muutenkin) en letkauttanut sille korvaani. Vaikka olin jo myöhässä aikataulusta rauhassa kiireettä ja stressittä tein loput omat aamutoimeni. Tein myös tytön aamuun kuuluvat toimet tytön vastustelusta huolimatta. Ja kiukuttelu vain jatkui. Ajattelin yrittää jos saisin halimalla tytön lopettamaan kiukkunsa. Aluksi vastusteli eikä halunnut mun koskevan. Pidin kuitenkin halissa ja silittelin ihan hiljaa, ja tyttökin hiljeni aika nopeasti. Pyysin pukemaan reippaasti jolloin kiukku taas sai uutta voimaa, mutta sanoin meneväni pihaan odottamaan ja laskevani hitaasti sataan ja sitten lähden. Naapurin pieni koiranpentu tuli isännän kanssa sillä aikaa aamupissille, joten kurkkasin ovenraosta sanomassa, että ehtii nähdä koiran, jos tulee reippaasti, ja se tepsi.

Ehdin juuri sellaiseen autoon jolla vielä ehdin siihen myöhäisempään autoon, jolla en kuitenkaan myöhästy mitenkään aivan kamalasti. Virkkasin taas matkan (en muuten saanut sitä juhlalakkia virkatuksi tytölle eiliseksi) ja kuuntelin musiikkia. Jossain vaiheessa auto pomppasi niin, että mun kassi tippui lattialle ja sisältö levisi pitkin bussia. Juomapullo rullasi ihan auton etuosaan, ja lankakeräkin puoleenväliin paikaltani etuovelle päin. Tässä kohtaa huomattavaa on, että vaikka autossa oli sellainen kymmenkunta ihmistä (seutulinja, eikä mikään ruuhkainen sellainen), niin kukaan ei noussut takalistoltaan nappaamaan mun karkailevia kamojani. Siinä vaiheessa kun bussi pysähtyi seuraavalle pysäkille, pääsin etupäähän etsimään pulloani, ja joku vaan totes että tais tipahtaa ulos (etuoven auetessa). No ei ollut tipahtanut ulos, oli puristuksissa oven ja portaan välissä. Sain senkin talteen, kun ovet meni kiinni. Kuski kyseli oliko se mun puhelin. Oli mielissään, kun kuuli sen olevan vain juomapullo. Pakkasin kamani takaisin kassiin, siirsin kantamukseni ikkunanpuoleiselle penkille uuden levahtamisen estämiseksi  ja istuin itse käytävän puolelle. Sain vielä pienen pätkän verran jatkettua virkkaamistakin tuon jälkeen.

Bussipysäkiltä, varsinkin tuolta myöhäisemmän bussin, on vielä melkoinen kävelymatka, mutta kuuntelin musiikkia ja kävelin musiikin tahtiin. Siinähän se sujui. Töissäkin kuuntelin musiikkia siihen asti että laitteesta loppui akku. Oli tylsän hiljaista loppupäivän, olin nimittäin ihan yksin tänään. Eikä sitten ollut kotimatkaksikaan siis mitään kuunneltavaa.

Bussissa kotimatkalla yritin taas virkata, mutta väsytti niin, joten pakkasin käsityön takaisin kassiin ja pilkin loppumatkan. Neljän ruuhkista johtuen bussi oli vähän myöhässä ja torinlaidan kunnostustyöt mitkälie ovat heitelleet pysäkeitä sinne tänne omilta paikoiltaan, joten jouduin kävelemään koko torin poikki päästäkseni omalle pysäkille, kun ennen matka on ollut puolet siitä. No, ei se kävely muuten haittaa, mutta kun on muutenkin väsynyt ja vielä hieman kiirekin. Mies kun on tänään saunaillassa ja mun kontolleni jäi siis tytön kotiin hakeminen. Olin päiväkodilla noin viittä vaille viisi, viimeisen lapsen kaappasin sieltä mukaani. Kotimatka oli pitkä ja vaivalloinen. Kiukutteluakin sain osakseni jonkin verran, mutta ei mitään pahimmasta päästä.

Kotiin päästyä ei oikein muuta jaksanut kuin lysähtää tähän tuoliin.

Nyt pitäis ravita lapset ja omakin pupu. Mitäs meiltä löytyis?