Lienee olemassa jokin tietty ikä, milloin lapsella alkaa kehittyä huumorintajua. Itse en ole asiaan niin perehtynyt, että tietäisin sen suurinpiirteisenkään iän.

Voin vain todeta, mitä itse olen saanut omassa pojassani todeta. Ihan viime aikoina hän on ruvennut osoittamaan erittäin ovelaa tilannekomiikan tajua ja erittäin osuvasti osannut tarttua johonkin sen hetkisissä tilanteissa ja jatkaa tilannetta kepeän koomisesti.

Ensimmäinen viimeaikainen huomioni (jonka pystyn muistamaan) oli Ranskan matkalla. Poika oli vessassa, mainitsi että siellä on muurahainen, jotenkin puheeksi tuli muurahaiset jotka oikeasti syövät kaiken mikä eteensä sattuu. Poika päästeli vessassa ääniä ja avunhuutoja (leikillään) että ne syö hänen jalkansa. Kun hän tuli ulos vessasta, hän käveli polvillaan!

Tänään matkalla Särkänniemestä kotiin kuuntelimme Jean S:ää. Poika on selvästi tykästynyt kappaleeseen jossa lauletaan "lootusasentoon liian levoton mä oon" ja laulaa kertosäettä aina mukana. Yhdessä vaiheessa laulu alkoi lähestellä jo enemmän karjuntaa ja örinää, mutta annoin asian vielä olla. Mutta kun kappale oli loppunut, poika jatkoi kertosäkeen örisemistä melko kovalla völyymillä ja pyysin hieman rajoittamaan. "Ai oonksmä liian levoton vai?"