Lauantai - siis lauantai. Tyttö kukkuu ylhäällä jo kuuden aikaan, seitsemältä käy mun luona ja enhän mä enää sen jälkeen saanut unesta kiinni. Olenko pirteä? Enpä oikeastaan. Päätin sitten nousta puoli kahdeksan jälkeen. Ajattelen vilkaista blogimaailmaan, mutta eihän kukaan (minun lukemistani) ole vielä näin aikaisin liikkeellä!

Uudistuminen jatkuu, nyt käyn kategorioiden kimppuun. Ne saattaa tässä sitten sekoilla jonkin aikaa eteenpäin ja en osaa sanoa koska saan ne lopullisesti kuntoon.

Edittiä tuntia myöhemmin: Ei onnistu! Luulin loihtineeni hyviä ja yleispätevämpiä kategorioita, mutta totesin, että en tuollaisenaan niitä ainakaan ota kaikkia käyttöön. Joten kategoriat pahasti kesken. Pari kategoriaa on vaihtanut nimeä (yksi jopa yleispätevämpään suuntaan). Ja osa kategorioista jää täysin sellaisikseen.