Olen ollut töissä kolmisen varttia. Mutta, jotenkin pää on niin epäjärjestyksessä ja täynnä ehkä töihinkin kuulumattomia ajatuksia, että en oikein tiedä mistä töitä jatkaisin ja missä järjestyksessä. Töistä ei toki ole nyt puutetta, kun syksy on tullut/tulossa. Ajattelin jos hetken ajatusten kirjoituksen muotoon vuodattaminen auttaisi saamaan langanpäästä kiinni.
Ongelma vain on, että mun ajatukset ovat pääosin niin pirstaileisia, että niitä saattaa olla vaikea yleensäkään saada kirjalliseen muotoon. Väsymyskään ei auta asiaa. Yökin oli muuten vähän pirstaleinen, vaikka on niitäkin ollut paljon pahempia.
Heräsin piip-piip-piip-piip piip-piip-piip-piip ... ääneen. Sorkin kelloradiotani, uudelleen ja uudelleen. Ihmettelin että mikä piru sitä rakkinetta vaivaa, kun mikään nappi ei toimi. Hetken kesti, ennenkuin tajusin: minun kelloni ei herätä summerilla, se herättää musiikilla. Totta tosiaan, kellohan oli vasta vähän yli neljä! Eikun miehen puolelle kurkottamaan miehen kelloradiota. PER***E! Ei sekään sammu. Pöppöröiset aivoni alkavat hetki hetkeltä heräämään ja tajuan, että eihän se olekaan kelloradion summeri, vain tavallisen pienen patteriherätyskellon piipitys, lätkäisen miehen varaherättäjän nappia ja voilaa, ihana hiljaisuus. Kurkkaan, että vessan oven alareunasta näkyy valoa, mies on herännyt kelloradioonsa, noussut vessaan ja unohtanut sammuttaa varakellonsa. Kömmin takaisin omalle puolelleni, ja käperryn takaisin mukavaan asentoon. Olen vielä hereillä kun mies tulee vessasta: "Kiitos!!!" mutisen. "Anteeksi!"
Osuipahan sitten taas aikamoinen pari kuskeja tälle aamulle. Ensimmäinen ei tajunnut ehkä olevansa asiakaspalveluammatissa, ei ainakaan ihan joka hetki. Kun se pisti oven mun takaani kiinni ja tunki mun korttiani koneeseensa, se alkoi lähteä jo liikkeelle. Huomasin, että joku pyrkii vielä kyytiin ja mainitsin siitä. Jotain se kuski vastas, mutta jatkoi silti vain matkaa, vaikkei vielä oltu kokonaan pois pysäkiltä. Pian tuli kyytiin mies, joka oli ostamassa kaksi lippua. Ei kuljettaja saisi missään nimessä olettaa että matkustaja menee niin pitkälle kuin bussi, vaikka se meneekin kaupungin rajojen ulkopuolelle. Vaikkei matkustaja nyt suoraan ilmoittanutkaan määränpäätään, niin voisi olla sen verran kohtelias että kysyy. Sitten kun määränpää selviää kuljettajalle, se äksyilee että kunnet heti sanonut. En jaksa koko matkan kömmähdyksiä luetella, mutta ne ei jääneet vielä tuohon.
Toinen kuljettaja, hän oli ihan asiakaspalveluhenkinen, mutta eksyksissä. Lähti väärää tietä, kääntyi takaisin ja meinasi taas mennä takaisinkinpäin risteyksen ohi. Onneksi ihan etupenkeillä istui yksi melko pieni koulupoika joka tuntui tuntevan reitin ja kertoi kuljettajalle mistä pitää kääntyä ja milloin.
Töihin tulleessa unohdin vilkaista puljun postilaatikkoon. No, käyn katsomassa postit jossain kohtaa, kun on hyvä käydä vielä tänään katsastamassa toinen työtila joka tulee taas ensiviikosta lähtien mun ja lapsilauman keskiviikkoiltapäiväkäyttöön.
Mun päässä kuhisee nyt ihan liikaa. Työmatkalla lukeminenkin oli hankalaa, kun ajatukset tuntuivat vähän väliä harhailevan pois lukemastani. Kuitenkaan en saa niitten ajatusten kulmasta kunnolla kiinni, jotta näkisin mitä ne ajatukset on. Tämä on jotensakin turhauttavaa.
Otin muuten eilen tuon kirjainsekamelskavarmistuksen käyttöön kun tuli taas spammia ihan kiitettävästi. Mulle ei onneksi sitä spammia ole tullut mitään järkyttäviä määriä, mutta kuitenkin. Lähinnä se on sellainen pieni pettymys kun harmittaa enemmän kuin se pieni vaiva mitä niitten poistamisessa on. Sitä vaan katsoo, että jeee, noin monta kommenttia ja sitten huomaakin, että ne on pelkkää spammia, ei aitoa lukiapalautetta. PÖH!
Ei hitsi, pakko jatkaa töitä.
Ongelma vain on, että mun ajatukset ovat pääosin niin pirstaileisia, että niitä saattaa olla vaikea yleensäkään saada kirjalliseen muotoon. Väsymyskään ei auta asiaa. Yökin oli muuten vähän pirstaleinen, vaikka on niitäkin ollut paljon pahempia.
Heräsin piip-piip-piip-piip piip-piip-piip-piip ... ääneen. Sorkin kelloradiotani, uudelleen ja uudelleen. Ihmettelin että mikä piru sitä rakkinetta vaivaa, kun mikään nappi ei toimi. Hetken kesti, ennenkuin tajusin: minun kelloni ei herätä summerilla, se herättää musiikilla. Totta tosiaan, kellohan oli vasta vähän yli neljä! Eikun miehen puolelle kurkottamaan miehen kelloradiota. PER***E! Ei sekään sammu. Pöppöröiset aivoni alkavat hetki hetkeltä heräämään ja tajuan, että eihän se olekaan kelloradion summeri, vain tavallisen pienen patteriherätyskellon piipitys, lätkäisen miehen varaherättäjän nappia ja voilaa, ihana hiljaisuus. Kurkkaan, että vessan oven alareunasta näkyy valoa, mies on herännyt kelloradioonsa, noussut vessaan ja unohtanut sammuttaa varakellonsa. Kömmin takaisin omalle puolelleni, ja käperryn takaisin mukavaan asentoon. Olen vielä hereillä kun mies tulee vessasta: "Kiitos!!!" mutisen. "Anteeksi!"
Osuipahan sitten taas aikamoinen pari kuskeja tälle aamulle. Ensimmäinen ei tajunnut ehkä olevansa asiakaspalveluammatissa, ei ainakaan ihan joka hetki. Kun se pisti oven mun takaani kiinni ja tunki mun korttiani koneeseensa, se alkoi lähteä jo liikkeelle. Huomasin, että joku pyrkii vielä kyytiin ja mainitsin siitä. Jotain se kuski vastas, mutta jatkoi silti vain matkaa, vaikkei vielä oltu kokonaan pois pysäkiltä. Pian tuli kyytiin mies, joka oli ostamassa kaksi lippua. Ei kuljettaja saisi missään nimessä olettaa että matkustaja menee niin pitkälle kuin bussi, vaikka se meneekin kaupungin rajojen ulkopuolelle. Vaikkei matkustaja nyt suoraan ilmoittanutkaan määränpäätään, niin voisi olla sen verran kohtelias että kysyy. Sitten kun määränpää selviää kuljettajalle, se äksyilee että kunnet heti sanonut. En jaksa koko matkan kömmähdyksiä luetella, mutta ne ei jääneet vielä tuohon.
Toinen kuljettaja, hän oli ihan asiakaspalveluhenkinen, mutta eksyksissä. Lähti väärää tietä, kääntyi takaisin ja meinasi taas mennä takaisinkinpäin risteyksen ohi. Onneksi ihan etupenkeillä istui yksi melko pieni koulupoika joka tuntui tuntevan reitin ja kertoi kuljettajalle mistä pitää kääntyä ja milloin.
Töihin tulleessa unohdin vilkaista puljun postilaatikkoon. No, käyn katsomassa postit jossain kohtaa, kun on hyvä käydä vielä tänään katsastamassa toinen työtila joka tulee taas ensiviikosta lähtien mun ja lapsilauman keskiviikkoiltapäiväkäyttöön.
Mun päässä kuhisee nyt ihan liikaa. Työmatkalla lukeminenkin oli hankalaa, kun ajatukset tuntuivat vähän väliä harhailevan pois lukemastani. Kuitenkaan en saa niitten ajatusten kulmasta kunnolla kiinni, jotta näkisin mitä ne ajatukset on. Tämä on jotensakin turhauttavaa.
Otin muuten eilen tuon kirjainsekamelskavarmistuksen käyttöön kun tuli taas spammia ihan kiitettävästi. Mulle ei onneksi sitä spammia ole tullut mitään järkyttäviä määriä, mutta kuitenkin. Lähinnä se on sellainen pieni pettymys kun harmittaa enemmän kuin se pieni vaiva mitä niitten poistamisessa on. Sitä vaan katsoo, että jeee, noin monta kommenttia ja sitten huomaakin, että ne on pelkkää spammia, ei aitoa lukiapalautetta. PÖH!
Ei hitsi, pakko jatkaa töitä.
Kommentit