Siis tästä aiheesta voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Tai no minä ainakaan en voi jättää aihetta vielä, varsinkin kun tässä viestissä en välttele kieltosanoja. Ensinnäkin, kaikkein luontevin tapa minusta kysyä jotain on usein aloittaen se kieltosanalla: "eikö", "eihän". Toinen vaihtoehto on, että se livahtaa lauseen loppuun, tehden lauseesta vasta siinä vaiheessa sen kysymyksen:"Sinähän kävit siellä eilen, etkö käynytkin? Ja tuo otsikkoni: "Juu, ei!" on niin yleinen vastaus moneenkin kysymykseen, mutta onko vastaus kielteinen vai myönteinen?

Marika puuttui kielenkäyttöön kasvatuksessa. Ja myönnän itsekin syyllistyväni tuohon ehdotteluksi naamioituun komenteluun. Siitä on vain niin vaikea päästä eroon, vaikka itse tajuaakin, että siinä on jotain pahasti mätää. "Tulisitko tänne?" "En" "Sinähän tulet tänne!" Tiedän, ettei pitäisi antaa vaihtoehtoja, jollei niitä oikeasti ole.

Yleensäkin kasvatuksessa vallitsee ihme asenne, että lasta ei saisi kieltää. Totta, välillä lapset oikeasti kuulevat ihan turhan paljon EItä, minne ikinä menevätkin. Mutta toinen ääripää, ettei ollenkaan saisi kieltää on mielestäni huono vaihtoehto sekin. Jotta voisi edes mitenkään sanoa pärjäävänsä nyky-yhtiskunnassa, täytyy tietää mikä on kiellettyä ja mikä ei. Jollei lasta kiellä, miten hän ne oppii. Ihan kaikkea ei edes voi oppia kantapään kautta ennenkuin on liian myöhäistä. Ja kaikkein itsepäisimmät eivät opi koskaan, toistavat aina samat virheet rangaistuksista huolimatta.

Ja jos siirrytään pois kielloista, mutta pysytään lapsille puhumisessa, huomaan että yhdestä asiasta itseni on hirvittävän vaikea päästä eroon. Viittaamisesta itseeni kolmannessa persoonassa. "Tule tänne, äiti auttaa!" "Anna se äidille." "Äiti puhuu nyt isin kanssa, odota vuoroasi." Nolointa se on siinä vaiheessa, kun aloittaa jotain sanomaan vieraalle lapselle: "Äiti..." ja sitten päätyykin epätoivoissaan selittämään virhettään.

Ja jotta asia rönsyilisi tarpeeksi, ne "muitten muksut" (mitä asiaa Kriisikin sivusi), en nyt suorastaan pelkää heitä, mutta en osaa jutella vieraille lapsille, tunnen itseni äärimmäisen vaivautuneeksi vieraassa lapsiporukassa. Ja pahemmaksi tilanne vain tulee, kun esiintyy tarve ojentaa vierasta lasta, esimerkiksi lasteni syntymäpäivillä. Tulee sellainen olo, että ei mulla ole oikeutta komentaa toisten lapsia, vaikka minunhan kotini tämä on.