Kävelin tänään pitkin jokirantaa töitten jälkeen. Jo hieman aiemmin olin niitä bongaillut muutaman, mutta yhtäkkiä se hiipi alitajunnasta ihmetykseksi ja rupesin hitaasti kävellessäni laskemaan vieressäni pensasaidan lehdillä majailevia leppäkerttuja. Laskin lyhyellä matkalla 30:een asti kunnes, hieman ennen pensasaidan päättymistä, luovutin. Hieman myöhemmin jo taittaessani pois jokirannasta ylitseni lensi niitä vielä yksi. En muista koskaan nähneeni yhtä monta leppäkerttua saman päivän aikana. Onko nyt jotenkin tavallista runsaampi leppäkerttuvuosi?

***

Hiki pinnassa ja kuumissani, jo suurinpiirtein vesi kielellä seison Aschanin tiskillä ja yritin tilata Aurinkopirtelön. Valitettavasti jäätelö loppu, heidän pakastimensa oli sulanut yön aikana tms. En siis saanut Aurinkopirtelöä. Hetken tutkailtuani päädyin omenanlehteen ja kahviin, vaikkei niitä oikein edes tehnyt mieli (ei ollut edes mitään raikkaan näköisiä kakun paloja), kuumaa kahvia kuumalla!!

Kaupungillasamoilun (määränpäättömän kaupoissa kiertelyn) päätteeksi muu perhe tuli hakemaan minua kaupungilta ja ostimme Prinsessalle prinsessaeskarirepun.

***

Prinsessamme oli tänään muuttanut. Ilmeisesti siis eskariosastolle. Ei olekaan nyt samalla osastolla kuin Kimpula oli aikoinaan. Tuosta päätellen olisi siis taas tulossa ilmeisesti 3 eskariryhmää päiväkotiin, kuten oli silloin pojankin eskariaikana.

***

Keväällä oikomishoidon alkutarkastuksessa poikamme oikoja mielestäni erittäin varmaksi sanoi, että pojalle asennetaan jossain vaiheessa lähiaikoina sellainen rautalankahäkkyrä kitalakeen. Tänään oli sitten uusi käynti, niin eipäs poika sitten muka enää tarvitsekaan kyseistä häkkyrää. Syyskuussa sen sijaan kiinnitetään yhteen vinoon hampaaseen ja sen viereiseen hampaaseen pienet nastat, joiden väliin tulee pingottaa pikkuriikkisiä kuminauhoja. Samanlaisia minä virittelin suuhuni kun minä olin ehkä vuoden, korkeintaan pari, poikaani vanhempi. Siis ihan hyvä, ettei sellaista häkkyrää tarvita, mutta tällainen yhtäkkinen tarpeen pienentyminen on hämmentävää.

***

Välillä ihan pienet jutut saavat minut vakuuttuneiksi että olen yhdessä oikean miehen kanssa, vaikkei se arki mitään kovin ruusuista olekaan. Eilen mieheni puheli Bones tv-sarjasta, siitä kuinka se perustuu Kathy Reichsin kirjoihin jne jne... Ja hetkeä myöhemmin yllätin hänet Ainon kimpusta. Tänään hän kävi lainaamassa Kathy Reichsin ensimmäisen kirjan.  Tosin HraTee ääneen ihmetteli sitten jo kotona että missä vaiheessa hän sitä ehtii lukea? Mites ois silloin kun mäkin makailen sängyssä lukemassa? Itsekin kun jo aiemmin olen pohtinut noihin kirjoihin tutustumista ja aion titetysti tuon miehen lainaaman kirjan lukea, ennekuin se palautetaan, mutta sitä ennen mulla on vielä sellaiset nelisensataa sivua (hiukka vajaa puolet) jäljellä keskeneräistä kirjaa.

***

Ostin eilen Herkulta vokaalin, mutta asia vaattii vielä jonkin verran pohdintaa.