Vihaan aamuja! Siitäkin huolimatta, että tänään oli poikkeuksellisen hyvä aamu, lapset eivät pahemmin härnänneet toisiaan, kukaan ei kiukutellut pahasti. En vain tykkää herätä, en ole aamuihminen ollenkaan.

Pojalla on nyt ilmeisesti meneillään se matematiikan koe! Kannustusyritykseni teki voltin selkäni taakse ja iski takaraivoon. Itse ensin kertoi, että toivoo saavansa 10-. Kun kerroin, että jos saa kympillä alkavan numeron mennään elokuviin, niin poika pillahti itkuun. "Ja sit jos mä en saa niin ei mennä ollenkaan!" No, ei mennä heti ensitilassa ja ei tästä syystä, mutta mennään kuitenkin joskus. Kun kerroin että ysistä tai paremmasta saa sarjakuvansa takaisin, niin rupesi kinuamaan samalla uutta sarjakuvakirjaa. Noh. Leppyi kuitenkin aika pian ja lopulta kai ymmärsi jutun ytimen - kai. Vielä aamulla ennen lähtöään kehoitin olemaan huolellinen ja tarkistamaan vastauksensa. Jos koe epäonnistuu, niin sittenpähän tiedän, että kannustus luo meidän poikaan liikaa paineita ja jännitystä, niin kannattaa lupaukset tehdä sitten vasta kokeen suorituksen jälkeen. Pyytää arvioimaan itse ensin sitä, kuinka hyvin osasi ja sitten sanoa, että jos saa niin ja niin hyvän, niin palkinto on tämä. - Saisivatkohan sen kokeen jo perjantaina takaisin, niin mahdollisen elokuvaillan voisi toteuttaa vaikka heti perään.

***

Tänään vielä sinne kauas lapsilauman keskelle. Sitten ei tarvitse sitä enää ihmetellä, stressata tms. Parin tunnin päästä täytyy jo lähteä. Sitä ennen riittää vielä tekemistä.

***

Ensi sunnuntai-illalla se sitten ilmeisesti pyörähtää käyntiin. Mies aloittaa 12 tunnin työpäivät yövuorossa. Menee aina ilta puoliseitsemään ja pääsee aamu seitsemältä. Yövuorot ovat kuitenkin mielekkäämpiä kuin päivävuorot. Yövuorosta kotiuduttuaan menee nukkumaan, nukkuu päivän kun lapset on koulussa ja päiväkodissa ja on kuitenkin illalla jonkin aikaa meidänkin seurana ja näkee lapsia ennenkuin lähtee taas töihin. Onneksi kyse on tilapäisestä järjestelystä, pitäisi palautua normaaliin vielä tämän vuoden puolella.