Ikää kertyessä musiikin kuunteleminenkin muuttuu. Nykyään kuuntelen tarkemmin sanoja, pohdin syvällisemmin merkityksiä ja ehkä pohdin piilomerkityksiäkin joita ei välttämättä edes laulun tekijä ole ajatellut. Huomaan myös uusia asioita vanhoista tutuista kappaleista.

Siitä on nyt jokunen vuosi aikaa kun näin elokuvan "Footloose" ensimmäistä kertaa. Tunnusmusiikki sai mut kaivelemaan muistoja ja laatikoita, kunnes löysin sen. Yksi ikuinen suosikkini Herrey on tehnyt siitä vuonna 84 ruotsinkielisen version "Kom loss" enkä saanut rauhaa ennenkuin olin sovittanut palapelin palat yhteen. Saman tempun teki mulle jokin aika sitten kappale "Cherish". Tiesin kuulleeni saman muilla sanoilla ja Herreyn esittämänä. Etsin ja pengoin kunnes sain taas palapelin palat loksahtamaan yhteen. Herrey on esittänyt sen nimellä "Leva et liv med dig".

Joku aika sitten rupesin muistelemaan yhtä naisartistia, johon ensimmäisen ja todennäköisen ainoan kontaktini sain erään yhdysvaltalaisen kirjeenvaihtokaverini välityksellä. Kerran äänitimme toisillimme omaa lempimusiikkiamme kasetille ja lähetimme toisillemme. Hän lähetti tämän naisen kaksi kappaletta. Jokin aika sitten muistin että on kyseessä nainen ja että hänen toinen kappaleensa kertoi että hän istuu jossain kahvilassa tai vastaavassa. Muuta en saanut mieleeni, joten en silloin löytänyt kenestä on kyse. Eilen kuunnellessani yhtä Weird Alin sikermäpolkkaa, siellä oli ihan lyhyt pätkä välissä joka sai kelloja soimaan. Kuuntelin sitä kohtaa uudestaan ja vakuutuin, että on kyse just siitä kahvilakappaleesta, vaikkei ollutkaan kyse kuin lyhyt pätkä sitä kappaletta. "To to too do to to doo do..." Ja pakkomielle iski siinä paikassa. Yritin löytää sitä kasettia, en löytänyt. Netistä sitten katsoin kyseisen hupisikermän alkuperäisiä kappaleita ja sieltä se sitten pomppasi silmille heti: Suzanne Vega: Tom's Diner. Kyseessä on acapella kappale joka enemmänkin puhutaan kuin lauletaan, mutta kappaleessa on jännä tunnelma. Kappaleesta voi ladata kuunneltavaksi pätkän täältä. Toinen kappale jonka muistan tämän kirjekaverin mulle lähettäneen löytyi myös sieltä: Luka.

Etsiessäni sitä kasettia, löysin toisen kasetin. "KaHJon lauluja aika hyviä" (käsin kirjoitettu, ja tosiaan sana aika on sutattu yli :D ). Yritin kuunnella sitä, ja minähän siellä natiaisena laulan, ilmeisesti jotain ihan itsekeksimääni laulua, mutta kasetti on huonossa kunnossa niin, että se pysähtyy itsestään ja vetää nauhan ulos, joten pitkälle en päässyt. Pitää koittaa jossain vaiheessa uudestaan.

Tarttis varmaan tallentaa jotain Prinsessankin lauleloita, hän kun laulelee paljon - myös ihan omia sanoituksiian.

Euroviisuliput tulee myyntiin 10. joulukuuta. Sellaiset on saatava, niin semifinaaliin kuin finaaliin. Aika paukku tulee olemaan se reissu, mutta mikä on todennäköisyys että Suomeen tulee toiset euroviisut lähiaikoina? Majoitus on jo varattu siksi ajaksi, torstaista sunnuntaihin. Lapset vain tarvitsee sitten vielä sijoituspaikan siksi aikaa. Onhan tässä vielä noin puoli vuotta aikaa järjestää.

Meinas tulla harmitus. Rajattomalla on kaksi joulukonserttia Turun konserttitalossa. No, tietty ne on just 9.12, silloin kun on ne siskon ylioppilasjuhlat. No, myöhäisempi konsertti on sentään vasta seitsemältä, ja koska juhlapaikan pitää tyhjentyä kuuteen mennessä, se tarkoittaa, että me ehditään siihen jälkimmäiseen konserttiin. Nekin liput kirpasee ihan kivasti, reilun satasen koko perheeltä, mutta uskon että kokemus on loppujen lopuksi sen arvoinen. Pitää vaan varata nenäliinoja mukaan, sillä padot aukeaa kyllä 99,9% varmuudella. Tuollaiset konsertit jotenkin aina saavat mut uskomattoman liikuttuneeseen tilaan. Kokemus on vain jotenkin niin mahtava ja kylmät väreet nostattava.

Ja nyt, pliis, jos joku vaan suinkin osaa auttaa. Joskus 80-luvulla mun serkkuni soitti jotain sen ajan musiikkia, enkä muista siitä paljon muuta, kun että muistaakseni tässä kyseisessä kappaleessa joku lapsikuoro lauloi välillä muistaakseni englanniksi "hämä hämä häkkiä", mutta kappale ei tosiaankaan ollut kokonaan hämä hämä häkki. Soittaako kellekään mitään kelloja? Mun pakkomielteinen mieleni ei saa rauhaa, ellen paikallista sitä kappaletta. HELP ME PLEASE!