Laiska se töitään luettelee, joten mitä olen tänään siis tehnyt. Olen pessyt ja kuivannut pyykkiä jokusen koneellisen. Olen virkannut (koska suoraa edestakaisin virkkaaminen tympi, aloitin Kimpulan pipoa sen sijaan että olisin jatkanut Prinsessan kaulaliinaa). Katselin toisella silmällä Karhuveljeni Koda 2:n ja 4 jaksoa Frendejä ihan alusta. Edelleen jaksaa naurattaa.

Nyt on väsy. Aamulla herätessäni olin ihan varma että menen kyllä tänään päiväunille kun olen vienyt Prinsessan, mutta en mennytkään. Eilinen meinaan venyi hyvän pätkää tämän vuorokauden puolelle, kun lukemassani kirjassa alkaa jännitys tiivistymään. Outoa kyllä en sitten rynnännyt tänään päivällä jatkamaan kirjaa, vaan luen sitä varmaan taas puoli yötä silmät ristissä.

En sitten lähtenyt tänäänkään sinne kaupungille. Saisko huomenna sen verran aikaiseksi.