Frendien Rachel sanoi sen aika hyvin: "Ya know I really thought I had hit rock bottom, but today it's like there's rock bottom, then 50 feet of crap then me."

Kuvittelin, että saan paremmin ja paremmalla mielin tehtyä jotain hyödyllistä, kun pistän kuulokkeet korville ja musiikin voimalla, laulain ja tanssien työtäni teen. Kuitenkin tiskikonetta täyttäessä oli ihmeen tuskahikinen ahdistunut olo (en tiedä johtuuko flunssasta vai mistä).

Kesken tiskikoneen täytön kotiutuu poika. Ilman hitustakaan katumusta tai häpeää hän ojentaa minulle koulusta jobinpostia kuin olisi ihan arkipäiväinen asia. Oli heittänyt tukkia vesilätäkköön välitunnilla niin, että ympärillä olleiden lasten vaatteet olivat kurastuneet, jopa kasvot ja pipot. Perjantaina tunnin jälki-istuntoa koulun jälkeen. Ja kun viimekuukausi oli mennyt niin hyvin!

Oisko ehkä näin alitajuisesti mua silloin aiemmin ahdistanutkin kaikkien niiden kotiinpalanneiden kuraisten lasten vanhempien viha. Tekis mieleni piiloutua kellariin seuraavaksi vuodeksi. Ai niin, eihän meillä ole kellaria. Sängynpohjalle hautautuminen olisi hyvä vaihtoehto!