Omituinen otsikko, mutta totta joka sana.

Päätimme mennä koko perhe luistelemaan tänään. Aamulla en jaksanut nousta tarpeeksi ajoissa, että olisimme naapurilähiön jäähalliin lähteneet. Joten päätimme mennä sitten iltapäivällä Elysee-areenalle. No, oli vähällä että jäi menemättä, sillä tuossa muutaman metrin matkalla (oisko ehkä 10-20 metriä) autolle tein kivan pienen kevätjuhlaliikkeen ja löysin itseni istumasta jäiseltä maalta. Oikeaan käteen sattui, jolla otin vastaan ja hetken aikaa pyllähtämisen jälkeen (tärähdyksestä kai) mun päätä särki. Päänsärky meni onneksi nopeasti ohi, mutta kämmeneen tuli mustelma joka on edelleen kosketusarka. No, lapset kyllä näkivät pyllähdykseni ja kuulivat, kun HraTee käski heidän olla varovaisia siinä liukkaassa mäessä, mutta seuraavaksi maankamaraa kankuillaan tervehti Prinsessamme. Ajattelin jo, että hyvin alkaa, kannattaako mennä ollenkaan? Mentiin kuitenkin.

Perillä ja kunhan saatiin luistimet jalkaan piti uskaltautua jäälle. Varovaisesti ja horjuen, äiti ja tytär, totuteltiin luistimiin ja jäähän. Aluksi ajattelin - omalta osaltani - tuleekohan tästä mitään, vai täytyykö koko luistelun taito opetella ihan alusta. Pikkuhiljaa löysin oikeaa tuntumaa ja sain sen noin puolituntisen aikana aikaiseksi jopa kiertää radan kaikkiaan kolmeen kertaan. Lopun aikaa luistelin epämääräisesti radan keskellä ja katselin miten jälkikasvuni suoriutui luistinten varassa. Prinsessa pysyy jo melkoisen hyvin pystyssä ja pääsee jo jotenkin eteenpäinkin. Pyllähtelee toisinaan, mutta pääsee myös itse pystyyn. Ja monta kertaa onnistui myös hienosti säilyttämään tasapainonsa horjahduksissa. Kimpulan suurin ongelma oli luistinten kiristäminen. Nauhojen sijaan kiristyi kaikkien hermot... Mutta jäällä pysyy jo ihan kivasti pystyssä ja osaa jotenkuten luistella (eikä oikein parempaa voikaan vaatia sillä vähällä kokemuksella mitä on tähän mennessä saanut). Ensi keskiviikkona menevät koulun kanssa luistelemaan, joten ennen sitä on kotona syytä harjoitella muutamaan otteeseen luistinten kiristämistä. Se kun rupeaa sujumaan, niin sitten sujuu moni muukin asia paremmin.

Minulla kipeytyi luistimessa oikea nilkka aika nopeaan. Joten kerran piti käydä huilimassa ja avaamassa luistin hetkeksi. Ja lopuksi olin ensimmäinen meidän perheestä poistumaan jäältä, kun nilkka alkoi olla turhan kipeä. Yllättävää kyllä jalat eivät jälkeenpäin olleet kuitenkaan arat ja kipeät, tilanne parani lähes välittömästi saatuani luistimet jalasta.

Luistelun jälkeen käytiin kaupassa ja sain aikaiseksi ostaa itselleni college/trikoohousut tms. Eli siis selkokielellä sellaiset housut, joilla voin mennä jonnekin sisäliikkumaan. Tähän asti se on ollut yksi hyvä "tekosyy" olla osallistumatta esim. perhesählyyn, "kun mulla ei oo mitään liikkumiseen sopivia housuja". Nyt on ne housut. Alkaa tekosyyt loppua. Nyt kun vielä saa itsensä lähtemään paikanpäälle sinne missä liikutaan. Ja uskaltaa lähteä, kehtaa mennä muitten joukkoon liikkumaan.

Joka tapauksessa, tänään olen ottanut kaksi askelta parempaan suuntaan.