On se kyllä jännää, miten oikeasti ajatukset saavat siivet raittiissa ilmassa yksin liikkuessa. Samaa mitä Marika on usein sanonut. Aamuisin sen huomaan usein päiväkotimatkoilla. Pidän kävelemisestä liikkumisen muotona, mutta minusta ei ole lenkkeilijäksi (varsinkaan yksin siis, silloin kun ne ajatukset juuri saa parhaiten lentämään). Minä vaadin määränpään. En vain kertakaikkiaan saa itseäni liikkeelle, jos tiedossa on vain kävelyä epämääräisesti ja määränpää on kuitenkin oma koti - minähän olen jo kotona. Miksi minun täytyisi täältä poistua vain tullakseni hetken päästä takaisin?

Tänä aamuna ajatukset liitelivät ihmisten heikkouksissa ja vahvuuksissa. Varmasti kaikilla on omat heikot alueensa kuten myös vahvat alueensa. Vaikka välillä näyttäisikin siltä, että joillain on vain jompiakumpia, ovat he ehkä ihmisiä, jotka jostain syystä näyttävät ulospäin vain sen toisen ääripään. On heitä jotka pyrkivät kaikessa täydellisyyteen ja täydellisen mielikuvan ja kulissin ylläpitämiseen ja on heitä, jotka jostain syystä vellovat omassa epätäydellisyydessään. Molempi pahempi, mielestäni.

Poikani heikkous on sääntöjen ja käytöstapojen muistamisen ja noudattamisen vaikeus. Hänen vahvuutensa ovat numerot ja matematiikka.

Tyttäreni heikko kohta jonkinasteinen motorinen sekä kielellinen kömpelyys. Kielellisellä kömpelyydellä tarkoitan ihan konkreettisesti kieltä elimenä. Hänen L:nsä ja R:nsä ovat edelleen heikkoja, vaikka pientä parannusta on havaittavissa. Mutta kun olen kertana muutamana yrittänyt tehdä kilenheilutusharjoituksia, joita neuvolasta saimme, hänen kanssaan, huomaan, että kielen heiluttaminen ei onnistu ilman että alaleukakin liikkuisi samalla. R:n valmennusohjeissa sanotaan, että harjoitukset täytyy tehdä oikein. Heti jos menee väärin, täytyy harjoitus keskeyttää ja aloittaa alusta kunnes menee oikein. Tuo ohje on kompastuskivi. Minulta loppuu sekä keinot että kärsivällisyys neuvoa ja opastaa sitä, että "älä liikuta alaleukaa, vain kieltä". Siksi en olekaan jaksanut harjoituttaa niitä säännöllisesti, vaikka pitäisi. Näiden harjoitusten myötä huomasin myös, että HraTee ei saa kieltään "teräväksi" (kun kielen työntää ulos suusta niin että samalla kaventaa kielenkärjen). Hänen kielen muoto on ja pysyy samanlaisena pyöreäpäisenä läpyskänä. Onko kielen "taipuisuutta" edes mahdollista harjoittaa? Minä saan kieleni "teräväksi" ja rullallekin, mutta en sillä tavalla kiharoille, niinkuin olen joidenkin nähnyt osaavan.

Tyttäreni vahvuus on mielikuvituksellinen näkemys asioihin (hän näkee arkipäiväisissä asioissa ja esineissä jotain muotoja, kuten lukossa ankanpään tai vesilätäköiden muodossa jättiläisnaisen kengänjäljen).

Entä omat heikkouteni? (Minullako heikkouksia? ;) ) Hitaus. Ei välttämättä liikkumisen hitaus tai älyn hitaus. Puhun nyt luku- ja kirjoitusnopeudesta. Olen auttamattoman hidas lukija. Olen yrittänyt sitä harjoittaa, mutta en vain kertakaikkiaan pysty nopeampaan. Minulle on fyysinen mahdottomuus saada luettua jokin muutamasatasivuinen kirja yhdessä päivässä saatikka sitten illassa. Ehkä se onnistui joskus silloin kun ei ollut muita velvoitteita, kun pystyi lähes sananmukaisesti viettämään koko päivän nenä kirjassa. Samaten yliopistolla ongelmani ja heikkouteni oli luentomuistiinpanot. Jos oli jotain kalvoja jotka tulisi kirjoittaa ylös (näitä oli myös joskus kouluaikoinakin jo), en ehtinyt kirjoittaa kaikkea loppuun, ennenkuin jo kalvo vaihtui. Ja jos tuli kirjoittaa ylös jotain avainasioita luennon sisällöstä niin niitä kirjoittaessani ehti moni asia mennä ohi korvien. Silloin kun keskityn johonkin, niin silloin keskityn siihen, enkä pysty keskittymään juuri silloin muuhun. Jos luen tai kirjoitan tai katselen ja kuuntelen jotain (tähän törmään kotonakin päivittäin) niin en kuule silloin välttämättä muuta. Jos katson juuri televisiosta jotain ja samalla yritän kuunnella mitä siellä puhutaan, en kuule jos joku huutaa äitiä. Jos keskityn lukemaan jotain jostain, en välttämättä kuule jos nimeni sanotaan. Ja näin varsinkin silloin, jos ympärillä on muutenkin kokoajan puheensorinaa. Hiljaisuudesta jos kajahtaisi "äiti!" niin todennäköisesti huomaisin sen vaikka keskittyisinkin johonkin.

Vahvuuteni on kieli- ja matematiikkapää. Kielet ovat aina kiinnostaneet, ja olen ollutkin niissä hyvä. Matematiikka ei ole oikeastaan koskaan erityisesti kiinnostanut, se nyt vain on sujunut omalla painollaan, ja sekin lähes poikkeuksetta kiitettävästi. Olen matemaattis-looginen (ei pelkästään omasta mielestäni, vaan ihan testattu tosiasia).

***

Aamuherääminen oli tänään huomattavasti vaikeampi (vaikka tänään olin ihan oikeassa päivässä heti herätessä). Torkuin vartin verran. Poika pääsi lähtemään kouluun hiukan turhan myöhään (saattoi silti vielä ehtiä myöhästymättä). Me taas Prinsessan kanssa pääsimme lähtemään viitisen minuuttia aiemmin kuin eilen, ja ehdimme hyvissä ajoin päiväkotiin.

Kotiin päästyäni vaadin taas itseltäni saman kuin eilenkinaamulla: En antanut itseni jumittua koneelle, ennenkuin muutama asia oli tehty. Pääasiassa yleishyödyllisiä kotitöitä paitsi yksi (vaikka sekään ei suinkaan ole "hyödytön"). Meillä on ollut jo - ööööö - kauan sellainen Lidlistä ostettu "stepperi". Se on ollut viimevuoden milloin missäkin tavaran ja rojun takana, eikä meillä ole muutenkaan oikein ollut tilaa sitä käyttää. No nyt kun joulukuusikin saatiin pois joulun jälkeen niin stepperilläkin on paikka missä se mahtuu olemaan (se ei oikeasti vie hirveästi edes tilaa) ilman että joku vähän väliä potkaisee siihen pikkuvarpaansa (ai että tekeekin aina hetken verran kipeää) ja missä sitä mahtuu hyvin myös käyttämään. Joten tein päätöksen (en uudenvuodenlupausta) tai siis otin tavoitteen: jos me ehkä, mahdollisesti, niinkuin vähän ollaan haaveiltu ja suunniteltu, lähdettäisi taas ensi kesänä Pariisiin ja Disney Landiin (niin paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta), niin haluan silloin pystyä kävelemään portaat riemukaaren katolle tekemättä kuolemaa. Siis 284 porrasta! Joten nyt olen aloittanut sadalla askelmalla päivässä stepperin polkemisen. Kun pystyn siihen pahemmin väsymättä, lisään askelmien määrää. Tänään se 100 meni jo aika kivuttomasti. Jos kesään mennessä pystyn 300 askelmaan yhteen menoon pahemmin väsymättä, uskon kipuamisen riemukaareenkin olevan lasten leikkiä verrattuna viimekesäiseen rääkkiin.