Tänään söimme loput joulukinkut ja kalkkunat silppuna kiusauksen joukossa. Eilen heitin loput rosollit pyttipannuun. Tänään söimme myös "perinteistä" uudenvuodenruokaa, nakkeja ja punajuuri- sekä italiansalaattia.

Tutustutimme lapset Illalliseen yhdelle, Hurrilan vuosiltani muistan, että uusivuosi ei tullut ilman Illallista yhdelle. Lapset eivät ihan vielä tajunneet koko jutun jujuja, mutta oli se kuitenkin heistä ihan hauska.

Pelasimme yhdessä hetken aikaa ja kävimme katsomassa yhtä ilotulitusta illalla. Kotiuduttuamme ajattelimme noin kymmenen aikaan katsoa kaikki yhdessä elokuvan. Prinsessa tosin nukahti ennen sitä, eikä raaskittu herättää. Katsottiin sitten suunnitellun Ice Age 2:n sijaan kolmestaan Kimpulan kanssa Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? Puolilta öin miesväki meni tuonne ulos sumuun ja paukkeeseen katsomaan lisää ilotulitusta läheiseltä kalliolta, josko näkyisi kaupungin iso ilotulitus sinne asti sumun läpi. En ole kysynyt, eikä minulle ole kerrottu, näkyikö.

Huominen vielä, sitten alkaa HraTeen arki. Viikon päästä alkaa arki kaikilla muillakin ja minulla jatkuu työttömän arki.

Hyvää tätä tuoretta uutta vuotta kaikille!