Aamu ei ollut hyvä. Se siitä.

Eilisestä vielä tosin voisi kirjoittaa muutaman sanan lisää. Prinsessa suostui halimaan hahmoja aluksi vain valikoiden, ja kuten oikeassakin elämässä oikeisiin ihmisiin ja otuksiin suhtautuu, niin niin myös Muumilaakson asukkaisiin. Mammaa, Nipsua ja Niisku-Neitiä kyllä oitis suostuttiin halimaan mutta Muumipappa kierrettiin kaukaa. Jostain syystä Prinsessa vierastaa enemmän miehiä. Niin Pappa kuin Vaarikin ovat sellaisia, joiden lähelle ei kovin herkästi mennä. Ei meinannut viikko sitten siellä 50-vuotispäivilläkään suostua vaaria kättelemään ennen lähtöä. Mutta ihan tuntemattomat lapset olivat hetkessä melkein parhaita kavereita... Niin, joku voisi sanoa että Nipsukin on "mies"... Mutta se näyttää enemmän koiralta kuin "ihmiseltä" (vaikkei nyt muumit ihmisiltä oikeastaan paljonkaan näytä). Loppuvaiheessa eilen Prinsessa totesi, että hän alkaa pikkuhiljaa tottua "näihin piirroshahmoihin".

Kimpula kun on niin isoa poikaa niin isoa poikaa, ei mitkään muumihahmojen halimiset hirveesti muka innostanut. Kuitenkin sitten tunne voitti itsepäisyyden, ja kävi halimassa Muumipappaa ja kätteli Nipsun. Poikani on kaikesta kovasta pinnastaan huolimatta pehmeä sisältä (hyvässä mielessä) ja jatkuvasti halimassa (enimmäkseen kotona mutta joskus jopa yleisillä paikoilla, kunhan ei kaverit näe). Tosin olen huomannut kasvavan taipumuksen tulla kiehnäämään ja halimaan, silloin kun haluaa jotain muuta ja siinä olen kyllä ruvennut pistämään hanttiin. Jos pyytää jotain, pyytä sitten ilman mielistelyjä. Halimaan saa tulla, jos oikeasti haluaa vaan halia.

Niin, se eilinen. Mentiin sinne noin yhdeksitoista, melkein heti kun aukesi. Ja lähdettiin pois (jäätä pitkin, Kimpula ja HraTee luistellen, saarta kiertäen) suurinpiirtein viideltä (ehkä pari minuuttia vajaa). Lapset kokeilivat lumikenkiä, laskivat pulkalla, istuivat napakelkan pyörityksessä, luistelivat, alppicurlasivat. Kimpula kokeili myös retkiluistimia (oikeammin hiihtokenkiä joihin kiinnitettiin terät) ja kiersi siellä olevan radan yhteensä 5-6 kertaa ainakin. Niin ja potkukelkkaakin niin työnsivät kuin istuivat sen kyydissä. Muumitalo katsottiin läpi. Ylimmässä kerroksessa Prinsessa avautui ventovieraille siitä, kuinka me viimeksi oltiin Muumimaailmassa silloin, kun hän oli vielä mun mahassani (täyttä totta, Kimpula oli silloin noin 2,5 vuotias, mukana oli mun silloin 8,5 ja 13 vuotiaat pikkusiskot ja Haisuli varasti Kimpulan lakin).

***

Väsy! Tarttis joko tankata lisää kahvia tai sitten mennä päiväunille. Jotenkin vain ei tekis mieli tuhlata tätä ensimmäistä arkipäivää ja omaa rauhaa päiväuniin. Joten kahvia siis, ja keskeneräisiin töihin.