Hyvää ystävänpäivää kaikille!

393168.jpg

***   ***   ***

Lapset ovat molemmat tänään kotona. Kun kerta isovelikin, niin Prinsessakin halusi jäädä kotiin. Kimpula ei ole tosin vielä kertaakaan oksentanut, eikä toisestakaan päästä ole tullut mitään sen kummempaa, joten tiedä sitten mikä sen vatsakivun ja huonon olon aiheuttaa. Huomenna saa luvan mennä jo kouluun, jos tämä päivä jatkuu yhtä hyvänä.

***

Vähän kuten viimevuonnakin, ajattelin tänäänkin panostaa ystävänpäivän ateriaan hieman normaalia enemmän. Mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että minun tarvitsisi ihan pian jo aloitella tuolla keittiössä. Lähinnä siis jälkiruokaa tarvitsisi aloitella, kun juustokakun ajattelin leipoa, ja se vaatii jääkaappijäähdytystäkin sen verran kauemmin. Ennen kakkua täytyy tosin tehdä jotain huomattavasti tylsempää, eli tyhjentää ja täyttää tiskikone.

***

Eilen taas totesin, että täydellisiä päiviä ei olekaan. Aamu oli hyvä, sopuisa ja suhteellisen sujuva aikataulullisestikin. Päivän täydellisyyden ensimmäisenä murskasi pojan maha (eikä hän sille itse mitään voi, tiedän). Mutta lupaavalta näytti silti muuten. Kunnes sitten tuli ilta, kaikki kotiutuivat ja mulla oli tuhat ja yksi asiaa kesken yhtäaikaa keittiössä eileniltaisen ruuan tiimoilta, olisi pitänyt jakautua moneen osaan ja samalla yrittää keskittyä siihen mitä kaksi muuta yrittää kertoa tai näyttää. Näin ollen eilinen jälkiruoka ei oikein onnistunut. Paistos oli uunissa pikkasen liikaa, vaniljakastike paloi pohjaan ja sen lisäksi siitä tuli ihan liian löysää minun makuuni. Myöskään kermavaahto ei halunnut seota kastikkeen kanssa, vaan jäi oudosti pinnalle lillumaan!?! Tytön kommentit olivat juuri samaa luokkaa: Tää paistos on melkein liian palanut, päiväkodissa ei koskaan ole näin palanut, kastike on löysää, päiväkodissa on paksumpaa... Blääh!!

Ei kuitenkaan ihan mikään katastrofaalinen päivä kuitenkaan, mutta ei ihan niin hyvä päiväkään, miltä aamulla aluksi näytti.

Niin, ja Pako jäi tauolle, hitto vie! Mä en kestä noita taukoja!! Mä haluun tietää miten se jatkuu pian, en joskus epämääräisen määrän kuukausia jälkeen. Tosin tilalle tulee ihan mielenkiintoiselta vaikuttava sarja.

***

Juu mutta ei mutta... Ystävänpäivän muihin puuhiin...