Paikat kipeinä, toiset eri tavalla kuin toiset. Niska on ok, jos siihen ei koske; palanut ja jopa rakkuloilla. Nenä ei enää ole niin arka kosketukselle, eikä se tainnut mustua niin pahasti kuin pelkäsin. Mustelmatkin katoaa aikanaan. Pahinta tällä hetkellä on käsivarret, ne ovat olleet kipeät eilisestä aamusta asti, taaksepäin kääntäessä ja ylöspäin nostaessa lihakset huutavat. Kaikkien muiden vaivojen syy-seuraussuhde on selvillä, mutta juuri nuo käsivarret ovat arvoitus. Kipeytyivätkö ne matkatavaroiden raahaamisesta vaiko tärähdyksestä kun mätkähdin maahan? Tai sitten mollemmista.

Väsyttää, sillä tavalla "kroonisesti". Vaikka eilen en saanut enää kymmenen jälkeen nukuttua, olin päivän aika tööt. Illalla meinasin jo kahdeksan aikoihin nukahtaa kuvia katsellessani. Kahvi auttoi aika kivasti, ja meninkin vasta puolilta öin nukkumaan. Viime yönä nukuin varmaankin 9 tuntia, nousin puoli kymmenen aikoihin, ja silti nyt jo taas väsyttää. No, eiköhän ne univelat kuittaannu lähiaikoina.

Normaaliin arkeen ja kotihommiinkin tarttis pian päästä kiinni. Lajittelin sentään tänään jo matkalla kertyneet pyykit ja laitoin yhden koneellisen pyörimäänkin.

Kotiin palattua olen muuten nähnyt ihan omituisia unia, osa sellaisia mistä en voi kertoa mutta yksi oli aika outo: Mun piti ilmeisesti paistaa kalapuikkoja ja olin ottamassa paistinpannua tiskikoneesta, kun huomasin että paistinpannullahan (joka oli tiskikoneessa siis) oli jo kypsennettyjä kanankoipia, johon ajattelin jotain tyyliin "Ai HraTee on näköjään jo paistanutkin siinä kanaa." Aivan kuin olisi ihan luonnollinen asia, että paistetut kanankoivet säilytettäisiin paistinpannussa tiskikoneessa (jossa pitäisi olla puhtaita tiskejä juuri sillä hetkellä).

Yritän saada tänään kirjoitettua raporttia toisesta reissupäivästä (vähintään) ja laitettua kuviakin esille. Yritän siis, en sataprosenttisesti vielä lupaa.