Herranjestas kun on jo lähtö lähellä (juu, en nyt paljon muusta kirjoittele, mut yrittäkää kestää). Nyt Pariisin täsmäsää lupailee jo perjantaiksi kirkastuvaa ja todella lämmintä.

Eilen illalla käytiin lasten kanssa läpi etenemissuunnitelma. Ja mahdollisesti jutellaan matkasta vielä uudestaankin ennen matkaa. Eilen myös vihdoin viimein pääsin sinne vaatehuoneeseen, kaivoin sieltä esille lasten vetolaukut, jotka saavat omille käsimatkatavaroilleen. Samalla heitettiin sieltä varmasti kassillinen vanhoja kenkiä roskiin, otettiin lasten pieniä kenkiä myyntiin ja otin myös useamman paperikassillisen lasten pieniä vaatteita, jotka käyn lajitellen läpi: myyntiin, lahjoitukseen, säästöön...

Muu perhe ei sitten eilen käynytkään siellä pyöräilemässä, lähtevät tänään. Joten tiedossa on kolme-neljä tuntia ihanaa rauhaa ja hiljaisuutta, tarkoitus olis saada aika tavalla aikaiseksi taas sillä aikaa.

Mutta nyt muihin puuhiin.