Menin yömyöhällä (nojoo, yhden aikoihin, olen joskus myöhempäänkin valvonut) nukkumaan, kun teki mieli katsoa vielä yksi elokuva päivän päätteeksi. Heräsin joskus puoli seitsemän aikoihin, miehen liikuskeluun, ei ollut lähtenyt töihin (jotain vatsataudin tapaista). Yritin saada unta siinä vielä, ei tullut uni. Yhtäkkiä muistin, että Prinsessan päiväkotipaikka pitää irtisanoa. Kävin laittamassa itselleni muistutuksen siitä, jotta varmasti muistaisin soittaa. Yritin unta uudestaan, ajattelin, että nyt kun sain sen mielestäni (luulin että alitajuinen tieto siitä, että olin unohtanut jotain, piti mua hereillä), saisin uudestaan unesta kiinni. No en. Nousin kahdeksan aikoihin, suurinpiirtein, ja tiesin, kuulin jo äänistä, että pian saan seuraa.

Söin aamupalan ja soitin päiväkodinjohtajalle. Asia muutoin selvä, mutta virallinen kirjallinen irtisanomisilmoitus pitää vielä jättää, millä ei tosin ole mikään hengen hätä. Kotona oli sellainen kaavake valmiina, joten täytin sen valmiiksi, enää ei tarvitse kuin viedä se päiväkotiin jossain välissä.

Nyt kun se on tehty, en tunnu saavan itsestäni juurikaan muuta enää irti. En lähde kunnolla käyntiin, en tiedä mitä tekisin (tiedän toki tuhat ja yksi asiaa mitä pitäisi tehdä). Olo on jotenkin eksynyt, ulalla. Mikä maa mikä valuutta.

Jos mies aikoo nyt nousta, eikä palaa sängynpohjalle, minä voisin ehkä palata takaisin peittojen väliin, yrittää saada hieman lisää unta. Josko sen jälkeen lähtisin käyntiin paremmin.