Menin Prinsessaa vastaan vähän ennen kahtatoista. Mitkäkö oli ensimmäiset sanat, kun tyttö näki minut vastassa? "Äiti, mä olisin halunnut mennä yksin kotiin!" Kiitos! No, ei siitä mitään kiukkukohtausta sentään syntynyt ja tulimme ihan sovussa kotiin. Koulussa oli kuulemma ollut kivaa. Kaksi kirjaa tuli mukana kotiin (päälystetty jo) ja reissuvihko, sekä keskiviikon ja torstain kouluajat (eivät minun kannalta voisi olla paljoakaan paremmat, ts. samat kuin minun työaikani, eli huomenna 9-13 ja torstaina 8-12, yksin kotona aikaa ei siis jää kuin korkeintaan tunti yhteensä kumpanakaan päivänä). Läksyä ei vielä tullut.

Kimpula tuli kotiin vähän meidän jälkeemme (pääsi tasalta kun Prinsessa pääsi varttia vajaa). Ei ollut vielä saanut kirjoja eikä lukujärjestystä, vain reissuvihon. Tuli läksyä vaikkei tullut läksyä, pojan omin sanoin. Toisin sanoen piti kirjoittaa reissuvihkoon ruoka-aineallergiat, mutta koska hänellä ei sellaisia ole, niin ei tarvinnut kirjoittaa mitään. Minun piti kuitenkin se kuitata. Poika koristeli reissuvihon muutamalla tarralla ja sitten päälystin sen (pirullista puuhaa, vihon päälystäminen kontaktimuovilla, niin ohuet kannet kun käpristyy ja kipristyy, enkä meinaa koskaan saada hyvää jälkeä aikaiseksi, pahvikantiset kirjat on paljon helpommat päälystää). Niin, siis poika ei vielä saanut hänkään lukujärjestystä, vaan loppuviikon työajat reissuvihkoon liimatulla lapulla. Keskiviikko samanlainen kuin siskollaan (hyvä), torstaina alkaa samaan aikaan kun siskollaan mutta kestää tunnin pidempään (huippua) ja perjantaina 9 - 12 (ok, aamulla on kotona yksin tai kahdestaan siskonsa kanssa reilun tunnin, mutta olen itse kotona jo reippaasti ennen kuin edes pääsee koulusta).

Työn alkukin on mulle näin ollen vähemmän stressaavaa, kun ei tarvitse olla huolissaan mitä kotona tapahtuu. Täytyykin muuten "pomolta" tiedustella että kai huomenna jo alkaa, että paperit on jo valmiit jne., ellei hän ihan pian soittele.

Koulusta tultua poika oli ihan hyvällä tuulella ja käytöksellä. Juteltiin ihan mukavia, kertoi koulusta jotain jne. Mutta yksi mikä ei vieläkään suju (eikä ole koskaan sujunutkaan) on siskon kanssa ruokailu ilman että joku kiusaa jotakuta ja pöydästä kuuluu mitä ihmeellisempiä kinasteluja jne. Sen huomasi heidän syödessä äsken välipalaa. Ja sitten oli pakko mennä siskon huoneeseen "varkaisille", kiusaamaan siskoa sillä että vie jonkun tavaran ja saa siskonsa huutamaan. Jipii!

***

Olin toivonut, että pääsisimme molemmat tänään vanhempainiltaan. Mutta lapsia ei voi jättää keskenään kotiinkaan, ja Prinsessa taas vaihteeksi heitti kiukkukohtauksen kehiin kun jälleen kerran kieltäytyi  jyrkästi jostain mitä pyysin/käskin/määräsin tekemään. Ja vaikea on pakottaakaan suoranaisesti. Joten päätin, että jollei suostu siihen mitä pyydettiin, ei pääse tänään ulos enää. Ja se ulkona (koulun vieressä olevassa leikkipuistossa) leikkiminen olisi ollut minun ratkaisuni siihen, että päästään molemmat sinne kokoukseen. Olisi ollut lähellä vaikkakin ilman aikuisen alati valvovaa silmää.

***

Vuoristorataa tämä meidän elo ja olo. Välillä menee ihan hienosti, on hyviä hetkiä, naurua, hymyjä, haleja ja suukkoja. Tosinaan taas huutoa, itkua, kiukkua, kinaa ja vanhempaan tai sisarukseen kohdistuvaa "väkivaltaa". Oikeastaan en nyt muista koska olisi ollut oikein tasainen päivä (joko pelkkää itkua ja hampaidenkiristelyä tai pelkkää onnen ja ilon kukkulaa). Ikävän tästä vuoristoradasta tekee tilanteen silmänräpäyksessä tapahtuvat käännökset rauhasta täyteen sotatilaan.

***

Tässä kirjoittamisen ohessa kulki viestiä suuntaan ja toiseen, ja aloitan siis työt huomenna kuten sovittu. - Pahus!! Oli käynyt mielessä bussikortin vaihto uuteen, ennenkuin täytyy ladata kautta. Eipä taida nyt enää ehtiä. Olen pyöritellyt mielessä myös mahdollisuutta polkaista töihin, mutta... Jaksanko kylmiltään sitä matkaa?

Mies taas painostaal empeästi, mutta painostaa joka tapauksessa hankkimaan sen ajokortin, saisin itse ajaa autoani. Juu, mutta kun en tiedä uskallanko enää auton rattiin (tiedoksi ihmettelijöille: olen käynyt autokoulun, mutta en koskaan saanut aikaiseksi ajaa kakkosvaihetta, kun en ollut hankkinut ajokokemusta mielestäni riittävästi että olisin uskaltautunut siihen ja kortti vanheni - kaksikin kertaa). Jos se pelottaa liikaa eikä sitten kuitenkaan kortillisenakaan uskalla ajaa niin mitäs sitten? Mun tarttis ensin läpäistä kirjallinen inssi, sitten ottaa ajotunteja niin paljon kuin tarve vaatii ja sitten inssiajo. Eli uudestaan ei tarvitsisi teoriatunteja käydä, kertailisin vain kotona tarpeeksi. En silti oikein tiedä, tosiaalta tahtoisin toisaalta pelkään/jännitän liikaa.

***

Poika tahtoo kirjekaverin/eita. Yhdestä lehdestä löytyi pari hyvää ehdokasta, sähköpostilla tämä kirjeenvaihto tapahtuisi. Olin itse pojan ikäinen, tai siis noin vuotta nuorempi, kun sain ensimmäisen oikean kirjeenvaihtokaverini, ihan vanhanaikaisen etanapostisellaisen. Lopulta lukion jälkeen opiskeluaikoina mulla oli yli sata! Se oli rakas harrastus. Joten lienee sanomattakin selvää, että olen ihan mielissäni, että poika itse otti asian puheeksi. Tosin nykyaika on jotenkin niin karmivaa ja ei oikeasti voi tietää kuka sen ilmoituksen on laittanut tai kuka sellaiseen vastaa, joten aion aluksi ainakin moderoida viestittelyä. Ettei poika vaan paljasta liikaa ennenkuin on varmaa että viestejä lukee ja niihin vastaa joku samanikäluokkainen poika, eikä mikään pervo. Samoin aion lukea tulleet viestit, jottei niissä ole mitään epäilyttävää. Aluksi siis, kunnes olen tarpeeksi vakuuttunut poikani turvallisuudesta. Sen jälkeen saavat pitää "postisalaisuutensa". Kenties, jos harrastus saa tuulta siipiensä alle, yllätän pojan joku kerta kirjepaperilla, kuorilla ja postimerkeillä.

***

On aika muiden tointen (vai toimien?).