Tätä päivää ei ole varjostanut mitkään maata mullistavat eikä suuret asiat. Pieniä juttuja, jotka kuitekin huolestuttavat tai ottavat päähän.
Ensimmäinen pieni huoli iski aamulla bussissa. Oli harmaata ja märkää. Yritin soittaa pojalle kotiin: Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Poika oli siis joko unohtanut laittaa puhelimensa laturiin ja se oli sammunut tai hän oli tahallaan sammuttanut sen (sillä aamulla hän sanoi, että hänen puhelimeen ei soiteta pikkusiskolle). No, pian, hyvin pian on tytölläkin oma puhelin. Olisin soittanut ja kehoittanut poikaa pukemaan vähintään jotkut umpinaiset kengät jalkaan. Tyttö olisi voinut pukea vaikka ihan kumisaappaat.
Töihin päästyä otti päähän työpaikan jutut. Roskien määrä, (vein töistä lähteissä 2 - siis KAKSI jätesäkillistä roskaa jäteastiaan kun normaalisti riittää yksi säkki) ja asiat, joita saan toistuvasti tehdä, siivota toisten jälkiä. Enkä nyt siis edes puhu siitä perussiivouksesta, ei voi olettaa että asiakkaat tai työntekijät, joille se ei kuulu, rupeisi imuroimaan tai moppaamaan. Puhun nyt välineistä - niiden paikoilleen viemisestä. Ennenkuin pääsen edes mopin kanssa heilumaan, menee monesti aikaa siihen että juoksen ympäri saleja noukkimassa palloja, mattoja, vanteita jne. Viikonlopun jälkeen perussiivous vie aina enemmän aikaa kuin muina päivinä enkä tänään ehtinyt kaikkea mikä olisi pitänyt. Koko päivän oli tuskahiki päällä ja potutti. Toiveissa pyöri kaksi asiaa: että aika riittäisi pakollisiin, mutta toisaalta taas, että päivä menisi nopeasti. Lopulta meni vartin yliaikaa. Ja kun olin niitä jätesäkkejä raahamassa astialle, huomasi että se on taas kaatunut ja vanhoja roskapusseja oli levällään ja lintujen aukirepiminä maassa. Osan keräsin, lähinnä siis pussit, osan eli melkein kaiken irtoroskan jätin. Oli kiire linja-autoon ja veetutus oli aika korkealla sillä hetkellä.
Kotiin tullessa ilahduin parista pienestä asiasta. Poika oli laittanut lenkkarit = umpinaiset kengät jalkaansa ja tyttö oli sammuttanut kaikki valot. Ja kun tyttö tuli kotiin jalat kuivina kangaskengistä huolimatta, aamun puhelinsoiton epäonnistuminen ei enää harmittanutkaan niin.
***
Moni muukin asia ottaa juuri nyt päähän, ei vain kaikkia viitsi luetella, en viitsisi aina olla niin negatiivinen. Ja lastenvaateostoksille tarvitsisi lähteä. Tyttö tarvitsee housuja, ainakin. Pojallekaan ei pahitteeksi olisi hommata ainakin yhdet housut lisää, ehkä pitkähihaistakin tarvitaan - molemmille lapsille.
Lapsilla on koulukuvauskin tällä viikolla. Tytöllä keskiviikkona, pojalla torstaina (ovat samassa koulussa, on vain niin iso koulu, että kuvaus on jaettu kahdelle päivälle). Tyttö tahtoisi veljen kanssa sisaruskuvaan, veli ei halua siskonsa kanssa kuvaan. Ei oikein pakottaakaan viitsi, vaikka sisaruskuva olisikin ihan kiva.
***
Väsyttää. Se ei tosin ole mitään uutta!
Ensimmäinen pieni huoli iski aamulla bussissa. Oli harmaata ja märkää. Yritin soittaa pojalle kotiin: Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Poika oli siis joko unohtanut laittaa puhelimensa laturiin ja se oli sammunut tai hän oli tahallaan sammuttanut sen (sillä aamulla hän sanoi, että hänen puhelimeen ei soiteta pikkusiskolle). No, pian, hyvin pian on tytölläkin oma puhelin. Olisin soittanut ja kehoittanut poikaa pukemaan vähintään jotkut umpinaiset kengät jalkaan. Tyttö olisi voinut pukea vaikka ihan kumisaappaat.
Töihin päästyä otti päähän työpaikan jutut. Roskien määrä, (vein töistä lähteissä 2 - siis KAKSI jätesäkillistä roskaa jäteastiaan kun normaalisti riittää yksi säkki) ja asiat, joita saan toistuvasti tehdä, siivota toisten jälkiä. Enkä nyt siis edes puhu siitä perussiivouksesta, ei voi olettaa että asiakkaat tai työntekijät, joille se ei kuulu, rupeisi imuroimaan tai moppaamaan. Puhun nyt välineistä - niiden paikoilleen viemisestä. Ennenkuin pääsen edes mopin kanssa heilumaan, menee monesti aikaa siihen että juoksen ympäri saleja noukkimassa palloja, mattoja, vanteita jne. Viikonlopun jälkeen perussiivous vie aina enemmän aikaa kuin muina päivinä enkä tänään ehtinyt kaikkea mikä olisi pitänyt. Koko päivän oli tuskahiki päällä ja potutti. Toiveissa pyöri kaksi asiaa: että aika riittäisi pakollisiin, mutta toisaalta taas, että päivä menisi nopeasti. Lopulta meni vartin yliaikaa. Ja kun olin niitä jätesäkkejä raahamassa astialle, huomasi että se on taas kaatunut ja vanhoja roskapusseja oli levällään ja lintujen aukirepiminä maassa. Osan keräsin, lähinnä siis pussit, osan eli melkein kaiken irtoroskan jätin. Oli kiire linja-autoon ja veetutus oli aika korkealla sillä hetkellä.
Kotiin tullessa ilahduin parista pienestä asiasta. Poika oli laittanut lenkkarit = umpinaiset kengät jalkaansa ja tyttö oli sammuttanut kaikki valot. Ja kun tyttö tuli kotiin jalat kuivina kangaskengistä huolimatta, aamun puhelinsoiton epäonnistuminen ei enää harmittanutkaan niin.
***
Moni muukin asia ottaa juuri nyt päähän, ei vain kaikkia viitsi luetella, en viitsisi aina olla niin negatiivinen. Ja lastenvaateostoksille tarvitsisi lähteä. Tyttö tarvitsee housuja, ainakin. Pojallekaan ei pahitteeksi olisi hommata ainakin yhdet housut lisää, ehkä pitkähihaistakin tarvitaan - molemmille lapsille.
Lapsilla on koulukuvauskin tällä viikolla. Tytöllä keskiviikkona, pojalla torstaina (ovat samassa koulussa, on vain niin iso koulu, että kuvaus on jaettu kahdelle päivälle). Tyttö tahtoisi veljen kanssa sisaruskuvaan, veli ei halua siskonsa kanssa kuvaan. Ei oikein pakottaakaan viitsi, vaikka sisaruskuva olisikin ihan kiva.
***
Väsyttää. Se ei tosin ole mitään uutta!
Kommentit