...it's now or never, I ain't gonna live forever, I just want to live while I'm alive.
Ammoisina aikoina joskus 2000-luvun alkumetreillä eräs teini-ikäinen sisarusparven keskimmäinen innostui Bon Jovista. Häntä harmitti kovin, että kyseinen kokoonpano oli konsertoinut juuri Suomessa, silloin kun hän ei vielä ollut löytänyt heitä, eikä täten ollut mennyt konserttiin.
Myöhemmin myös sisarusparven vanhin alkoi enenevässä määrin lämmetä Bon Jovin musiikille. Hän myös silloin tällöin tarkkaili bändin nettisivuja keikkakalenteria tiiraillaillen, josko he tulisivat keikkailemaan sopivan lähelle, laihoin tuloksin.
Eräänä sateisena isänpäivänä koko sisarusparvi oli kokoontuneena vanhempiensa luona kahvittelemassa isänpäivää, kun keskimmäinen otti, tuulesta temmattuna ja hullua hurskaampana, puheeksi sen, että on jo seitsemän vuotta odottanut Bon Jovia konsertoimaan Suomeen tai edes länsinaapuriin. Samaisena päivänä myös sisarusparven nuorimmainen kuunteli innoissaan Bon Jovia tietokoneelta.
Myöhemmin saman isänpäivän iltana siskoksista vanhin istui omalla kotisohvallaan, kun hänen Iltalehden nettisivuja lueskeleva miehensä kiinnitti tämän huomion juuri lukemaansa artikkeliin: Bon Jovi oli tulossa konsertoimaan Suomeen seuraavana kesänä ja liput tulisivat myyntiin seruvaavana torstaina. Siltä seisomalta vanhin sisko soitti keskimmäiselle, jonka pasmat menivät puhelusta aivan sekaisin. Sopivat että soittelisivat lähipäivinä, ja sopisivat jatkotoimenpiteistä.
Seuraavina päivinä suunnitelma piirtyi selkeäksi sisarusten silmissä. Keskimmäinen pääsisi isänsä kanssa ostamaan lippuja, koska oli sairaslomalla. Lippuja ostettaisiin 3, koko sisarusparvelle ja tavoitteena olisi paikat parhaasta A-katsomosta.
Tuli torstai ja vanhin meni aamulla aivan normaalisti töihin. Kesken työpäivän kajahtaa hänen puhelimestaan "Shot through the heart and youre to blame, you give love a bad name" merkiksi siitä että keskimmäinen soittaa. Liput oli nyt ostettu, mutta lippupalvelussa oli ollut kuulemma aivan hullua menoa. He olivat olleet jonossa seitsemänsinä, ja siinä vaiheessa oli jo koko A-katsomo ollut loppuunmyyty. Olivat kuitenkin saaneet paikat toiseksiparhaasta C-katsomosta. Se oli nyt niin varmaa kuin varma vain voi olla, että sisarukset pääsisivät seuraavana kesänä katsomaan Bon Jovia ja keskimmäisen seitsemän vuoden odotus oli näinikään palkittu.
Have a nice day! See you on the lost highway and let's make a memory!
Ammoisina aikoina joskus 2000-luvun alkumetreillä eräs teini-ikäinen sisarusparven keskimmäinen innostui Bon Jovista. Häntä harmitti kovin, että kyseinen kokoonpano oli konsertoinut juuri Suomessa, silloin kun hän ei vielä ollut löytänyt heitä, eikä täten ollut mennyt konserttiin.
Myöhemmin myös sisarusparven vanhin alkoi enenevässä määrin lämmetä Bon Jovin musiikille. Hän myös silloin tällöin tarkkaili bändin nettisivuja keikkakalenteria tiiraillaillen, josko he tulisivat keikkailemaan sopivan lähelle, laihoin tuloksin.
Eräänä sateisena isänpäivänä koko sisarusparvi oli kokoontuneena vanhempiensa luona kahvittelemassa isänpäivää, kun keskimmäinen otti, tuulesta temmattuna ja hullua hurskaampana, puheeksi sen, että on jo seitsemän vuotta odottanut Bon Jovia konsertoimaan Suomeen tai edes länsinaapuriin. Samaisena päivänä myös sisarusparven nuorimmainen kuunteli innoissaan Bon Jovia tietokoneelta.
Myöhemmin saman isänpäivän iltana siskoksista vanhin istui omalla kotisohvallaan, kun hänen Iltalehden nettisivuja lueskeleva miehensä kiinnitti tämän huomion juuri lukemaansa artikkeliin: Bon Jovi oli tulossa konsertoimaan Suomeen seuraavana kesänä ja liput tulisivat myyntiin seruvaavana torstaina. Siltä seisomalta vanhin sisko soitti keskimmäiselle, jonka pasmat menivät puhelusta aivan sekaisin. Sopivat että soittelisivat lähipäivinä, ja sopisivat jatkotoimenpiteistä.
Seuraavina päivinä suunnitelma piirtyi selkeäksi sisarusten silmissä. Keskimmäinen pääsisi isänsä kanssa ostamaan lippuja, koska oli sairaslomalla. Lippuja ostettaisiin 3, koko sisarusparvelle ja tavoitteena olisi paikat parhaasta A-katsomosta.
Tuli torstai ja vanhin meni aamulla aivan normaalisti töihin. Kesken työpäivän kajahtaa hänen puhelimestaan "Shot through the heart and youre to blame, you give love a bad name" merkiksi siitä että keskimmäinen soittaa. Liput oli nyt ostettu, mutta lippupalvelussa oli ollut kuulemma aivan hullua menoa. He olivat olleet jonossa seitsemänsinä, ja siinä vaiheessa oli jo koko A-katsomo ollut loppuunmyyty. Olivat kuitenkin saaneet paikat toiseksiparhaasta C-katsomosta. Se oli nyt niin varmaa kuin varma vain voi olla, että sisarukset pääsisivät seuraavana kesänä katsomaan Bon Jovia ja keskimmäisen seitsemän vuoden odotus oli näinikään palkittu.
Have a nice day! See you on the lost highway and let's make a memory!
Kommentit