Olen pihalla ja sekaisin ja mun ajatukset repii mua kahteen suuntaan. Prinsessa alkoi valittaa, juuri kun olin melkein valmis astumaan ovesta ulos töihin lähteäkseni, että päätä särkee, mahaan ja kurkkuun sattuu. Kuitenkin tyttö vaikuttaa äärimmäisen terveeltä päälisin puolin (jaksava ja normaali), kuumemittari piipitti kainalossaan jo 35,2:ssa, päänsärky ilmeisesti ei ollutkaan pitkäaikaista mutta kurkkuun katsoessa vaikka kurkku ei ole punainen, siellä on sivulla, melkein piilossa muutama pieni valkoinen näppylä. Ja sellaista puuskittaista yskää on, muttei kokoaikaista. Joten erittäin epävarmana mistään, soitin terveyskeskukseen, josta juuri soitettiin takaisin. Selitin tämän, ettei vaikuta kipeältä, mutta valittaa vatsa- ja kurkkukipua ja kurkussa on ne näppylät. Saatiin sitten sairaan/terveydenhoitajalle aika vasta iltapäivästä. Nieluviljely ilmeisesti ainakin otetaan. Ja jään nyt siis kotiin ja pidän tytönkin kotona (vaikka ehtisi vielä kouluunkin). Niin, ja koulun terveydenhoitaja, joka olisi ollut helpompi ja luonnollisempi reitti, ei tietenkään ole koululla maanantaisin, joten siksi pitää lähteä terveyskeskukseen.

Oikeasti, ei olisi yhtään näin kahtiajakoinen olo, jos typykän lämpötila edes lähentelisi kuumelukemia ja tyttö vaikuttaisi jotenkin väsyneeltä tai muuten kipeältä, mutta nyt on tytön sana ja kurkun näppylät vastaan tytön olemus ja lämpötila. Vanhemmuus on tällaisina hetkinä hiton vaikeaa.