Katselin juuri pitkästä aikaa (ja ekaa kertaa DVD:ltä) Laulavat sadepisarat (Singin' in the Rain)
ja sitä katsellessa tuli hyvä olo. Se lukeutuu ehdottomasti hyvän olon
elokuviini, joita katsellessa haluaa laulaa ja tanssia mukana - ja
tittelinsä veroisesti tulee muutenkin hyvä olo ja vain hymyilee. Se
tunne oikein pysäyttää - mikä on toisaalta aika huolestuttavaa. Miksi
sellainen hyvä olo on nykyään niin harvinaista herkkua?
Rupesin miettimään omia hyvän olon asioitani, asioita, ajatuksia, elokuvia, musiikkia, televisiosarjoja, ehkä kirjoja, jotka saavat lähes poikkeuksetta hyvän olon aikaiseksi. No tietysti nyt tuo Laulavat sadepisarat, siitähän tämä ajatus lähti. Muita on Frendit ja lasteni noin-yksivuotiskuvat. Musiikista ei nyt heti tule mitään mieleen, mutta aika takuukamaa on tietyt Greasin laulut (ja samalla tietty itse elokuva). Kirjana sekä elokuvana tulee mieleen Ronja Ryövärintytär.
Ja koska tämä lähti elokuvasta liikkeelle, olen viimeaikoina törmännyt siihen, että katson liian vähän elokuvia, vaikka pidän niistä tavattomasti, ja olen sortunut liiaksi kangistumaan niissä mitä katson tiettyihin kaavoihin. Päätän usein jo nimen perusteella, kiinnostaako elokuva vai ei. Monesti katsomispäätökseen vaikuttaa myös tuttuus, onko elokuva tai sen nimi missään määrin tuttu, olenko nähnyt elokuvan ennen, olenko kuullut siitä jotain tai edes nähnyt joskus trailerin. Tällä tavoin jää varmasti paljonkin ihan hyviä elokuvia katsomatta. Lisäksi olen nirso kielien suhteen, en mielelläni katsele elokuvia, joiden kieltä en ymmärrä, sillä olen niin hidas lukija, että pelkään liian keskittymisen tekstityksen lukemiseen häiritsevän itse elokuvan tapahtumien katsomista. Pitäisi uskaltautua enemmän, olla avoimempi ihan oudoillekin elokuville.
Silloin kun mun tekee mieli katsoa jotain DVD:ltä valitsen aika fiilispohjalta, mikä juuri sillä hetkellä kiinnostaa tai mikä ei juuri sillä hetkellä inspiroi yhtään. Myös elokuvan pituus vaikuttaa. Esimerkiksi jo monta kertaa olen hylännyt My Fair Ladyn vain sen takia että se on niin tuhottoman pitkä elokuva, vaikka tunnelma ja olotila olisivat olleet oikeat sillä hetkellä. Miehen viimeviikkoisen monipäiväisen "risteilyn" aikana urakoin puolestani läpi kaikki viisi Harry Potter -elokuvaa, joista sitä viidettä en ollut ennen nähnytkään - halusin virkistää muistiani niistä neljästä ensimmäisestä ennenkuin katsoin sen uusimman.
Pyydän anteeksi mahdollista sekavuutta. Aloitin kirjoittamaan tätä viestiä joskus viiden hujakoilla. Kun mies kotiutui, se jäi kesken, ja jatkoin sitä vasta nyt uudestaan, kun mies jo vetäytyi sängynpohjalle.
Summa summarum - tämän sillisalaatin jälkeen - koen uusia elokuva elämyksiä sekä hyvän olon tunteita aivan turhan harvoin. Siinä pähkinänkuoressa asiani ydin.
Nighty night!
Rupesin miettimään omia hyvän olon asioitani, asioita, ajatuksia, elokuvia, musiikkia, televisiosarjoja, ehkä kirjoja, jotka saavat lähes poikkeuksetta hyvän olon aikaiseksi. No tietysti nyt tuo Laulavat sadepisarat, siitähän tämä ajatus lähti. Muita on Frendit ja lasteni noin-yksivuotiskuvat. Musiikista ei nyt heti tule mitään mieleen, mutta aika takuukamaa on tietyt Greasin laulut (ja samalla tietty itse elokuva). Kirjana sekä elokuvana tulee mieleen Ronja Ryövärintytär.
Ja koska tämä lähti elokuvasta liikkeelle, olen viimeaikoina törmännyt siihen, että katson liian vähän elokuvia, vaikka pidän niistä tavattomasti, ja olen sortunut liiaksi kangistumaan niissä mitä katson tiettyihin kaavoihin. Päätän usein jo nimen perusteella, kiinnostaako elokuva vai ei. Monesti katsomispäätökseen vaikuttaa myös tuttuus, onko elokuva tai sen nimi missään määrin tuttu, olenko nähnyt elokuvan ennen, olenko kuullut siitä jotain tai edes nähnyt joskus trailerin. Tällä tavoin jää varmasti paljonkin ihan hyviä elokuvia katsomatta. Lisäksi olen nirso kielien suhteen, en mielelläni katsele elokuvia, joiden kieltä en ymmärrä, sillä olen niin hidas lukija, että pelkään liian keskittymisen tekstityksen lukemiseen häiritsevän itse elokuvan tapahtumien katsomista. Pitäisi uskaltautua enemmän, olla avoimempi ihan oudoillekin elokuville.
Silloin kun mun tekee mieli katsoa jotain DVD:ltä valitsen aika fiilispohjalta, mikä juuri sillä hetkellä kiinnostaa tai mikä ei juuri sillä hetkellä inspiroi yhtään. Myös elokuvan pituus vaikuttaa. Esimerkiksi jo monta kertaa olen hylännyt My Fair Ladyn vain sen takia että se on niin tuhottoman pitkä elokuva, vaikka tunnelma ja olotila olisivat olleet oikeat sillä hetkellä. Miehen viimeviikkoisen monipäiväisen "risteilyn" aikana urakoin puolestani läpi kaikki viisi Harry Potter -elokuvaa, joista sitä viidettä en ollut ennen nähnytkään - halusin virkistää muistiani niistä neljästä ensimmäisestä ennenkuin katsoin sen uusimman.
Pyydän anteeksi mahdollista sekavuutta. Aloitin kirjoittamaan tätä viestiä joskus viiden hujakoilla. Kun mies kotiutui, se jäi kesken, ja jatkoin sitä vasta nyt uudestaan, kun mies jo vetäytyi sängynpohjalle.
Summa summarum - tämän sillisalaatin jälkeen - koen uusia elokuva elämyksiä sekä hyvän olon tunteita aivan turhan harvoin. Siinä pähkinänkuoressa asiani ydin.
Nighty night!
Kommentit