Tämä lyhyt työviikko on ohi ja pitkä viikonloppu voi alkaa. Ei ole sitten minkäänlaisia juhannussuunnitelmia.
Maanantai oli onnistunut päivä, oikein oikein onnistunut. Vaikka aamupäivällä taivas repesikin (lähes kirjaimellisesti) ja lapset olivat Kupittaalla kastumassa. Lasten oli määrä mennä suoraan Kupittaalta tultuaan mummilaan (missä tosin oli kotona vain Pappa ja kaksi koiraa). Minä töistä kotiuduttuani vaihtelin vaatteet, ehostelin itseäni, pakkailin illan tarvikkeet ja tarpeet sekä muovikassiin lapsille kuivat vaatekerrat, mikäli ovat likomärkiä mummilaan päästessään. Kahden jälkeen tapasin siskoni siellä mummilassa (mulle se tosin on äitilä - ehe ehe) ja kolme kovaa Koota lähtivät bussilla junalle kohti Helsinkiä. Junamatka meni joutuisasti rupatellessa niitä näitä. Helsingissä kun oli hienosti aikaa, kävimme katsomassa minne yöllä pitäisi suunnistaa, eli Kampissa käytiin ja samalla haukattiin kolmioleivät Valion baarissa, jottei nälkä yllätä kun oli vielä pitkä ilta edessä. Sitten olikin jo hyvä hetki suunnata kohti Olympiastadionia. Siellä ensin jonotettiin paita ja kiertuesäläjonossa. Minä ostin paidan ja jääkaappimagneetin. Kolme kovaa Koota päädyimme kaikki samaan paitaan (öö, siis päädyimme ostamaan samanlaiset paidat, emme tunkeutuneet kolmestaan samaan paitaan sisälle). Sitten valuimmekin jo omille paikoillemme katsomoon. Keskimmäinen Koo lähti lämppärin aikana vessaan ja paidanvaihtoon (viipyi lähemmäs tunnin). Sillä aikaa alkoi tapahtua kummia ja me PikkuKoon (iältään, on meistä pisin) kanssa katselimme kauhuissamme, että koska on meidän vuoro. Mutta sitä ei koskaan tullut. Jostain syystä meidän edestä kuusi etummaista riviä tyhjennettiin ja ihmiset ajettiin kentälle seisomaan, koska jostain meille vieläkin tuntemattomasta syystä juuri sen katsomon kuusi ensimmäistä riviä piti olla tyhjänä, mutta siihen oltiin myyty istumapaikkoja. Harmi niille, jotka olivat varautuneet istumaan, mutta joutuivatkin seisomaan, mutta hyvä meille, istuimme nimittäin rivillä seitsemän ja meidän edessä ei siis ollut päitä ja oli suora näkymä lavalle. Meitä suosi myös lähes täydellinen sää, ei liian kuuma, ei liian kylmä, eikä myöskään satanut yhtään missään välissä, vaikka yksi suhteellisen synkkä, iso pilvi leijaili auringon edestä suurinpiirtein niihin aikoihin kun itse pääasia alkoi. 20.30 Stadion räjähti elämään ja kaksi tuntia sitä suurinpiirtein kesti. Lauloimme äänemme käheiksi ja hakkasimme kämmenemme kipeiksi. Mulla oli mukana vain meidän pieni Canon, joten sain muutaman hassun huonon kuvan, mutta se ei harmita juurikaan, sillä pääosin keskityin itse asiaan, fiilistelemään mukana muutamankymmenentuhannen muun ihmisen kanssa. Se oli onnistunut ilta, kertakaikkiaan.
Konsertin loputtua emme pitäneet kiirettä. Istuskelimme paikoillamme kun kiireisimmät rynnivät ulos stadionilta. Ratikassakaan ei ollut yhtä täyttä kun mennessä. Kampissa ensin meinasimme saada sätkyn, kun jono Turun linja-autoon oli pitkä kuin nälkävuosi, mutta pian kerrottiin että Turkuun lähtee yhteensä kolme autoa (autojen luo päästyämme totesimme, että niitä oli kaikkiaan neljä) joten hätä ei ollutkaan sen näköinen. Toisin oli Tampereelle menijöillä, sinne suuntaan kuulemma lähti vain se yksi auto. Mahduimme hyvin bussiin ja muutama minuutti aikataulusta myöhässä hieman yli puolen yön alkoi matka takaisin Turkuun. Jonkin aikaa jaksoi vielä turista mutta sitten alkoi jo uni painaa silmiä niin että oli pakko yrittää torkkua ja levätä. Kun käytävän toiselta puolelta tyhjeni yksi paikkapari, siirryin sinne torkkumaan. Salon jälkeen multa katosikin jonnekin reipas puoli tuntia. Turussa oli kyyti vastassa, jolla päästiin kaikki lähes kotiovelle asti. Olin kotona vähän ennen kolmea. Nukuin tiistaina kymmeneen asti.
Tiistai mulla oli siis vapaa, joten otin rennosti kotona. Eilen olin taas töissä ja ilta kotona oli aika väsynyt ja hiljainen. Tänään töissä otin kesäni ohjat omiin käsiini ja menin ehdottamaan pomolle jo viikon verran mielessä kypsynyttä ajatusta: mitäs jos mä saisin heinäkuussa aloittaa viikonloput pikkasen aikasemmin, kun kesäperjantait rääkkäämössä ovat niiiiiiin hiljaisia, että illalla ei ole juurikaan roskia ja mitään siivottavaa sen enempää kuin aamulla, eli tekisin perjantaiaamuisin sen koko neljä tuntia, ettei tarvi tulla illalla sinne kypsänä jä käärmeissään (no en tuota kyllä sanonut, mutta tuo on totuus) kahdeksi tunneksi laahustamaan. Pomo sanoi oitis että onnistuuhan se, hyvä että älysin tulla kyselemään, helpottuu munkin kesäni pikkasen. Jeee! Nyt voi siis jopa suunnitella lähtevänsä jonnekin pikku lomalle, esimerkiksi päiväksi Tuhkolmaan miehen kesälomalla, kun viikonloppu alkaa jo perjantaisin puoliltapäivin. Saattaapa olla, että ensi viikon perjantaina teen jopa vihoviimeisen perjantai-iltani tuossa työpaikassa, sillä pomon puheista vähän paistoi se, että eipä elokuun alunkaan perjantait sen vilkkaampia varmaan ole. Siis oikeasti, suuri kivi vierähti näin sydämeltä ja kesä on huomattavasti kevyempi ja miellyttävämpi.
Ihan jees viikko tämä viikko!! Ei voi oikein valittaa.
Maanantai oli onnistunut päivä, oikein oikein onnistunut. Vaikka aamupäivällä taivas repesikin (lähes kirjaimellisesti) ja lapset olivat Kupittaalla kastumassa. Lasten oli määrä mennä suoraan Kupittaalta tultuaan mummilaan (missä tosin oli kotona vain Pappa ja kaksi koiraa). Minä töistä kotiuduttuani vaihtelin vaatteet, ehostelin itseäni, pakkailin illan tarvikkeet ja tarpeet sekä muovikassiin lapsille kuivat vaatekerrat, mikäli ovat likomärkiä mummilaan päästessään. Kahden jälkeen tapasin siskoni siellä mummilassa (mulle se tosin on äitilä - ehe ehe) ja kolme kovaa Koota lähtivät bussilla junalle kohti Helsinkiä. Junamatka meni joutuisasti rupatellessa niitä näitä. Helsingissä kun oli hienosti aikaa, kävimme katsomassa minne yöllä pitäisi suunnistaa, eli Kampissa käytiin ja samalla haukattiin kolmioleivät Valion baarissa, jottei nälkä yllätä kun oli vielä pitkä ilta edessä. Sitten olikin jo hyvä hetki suunnata kohti Olympiastadionia. Siellä ensin jonotettiin paita ja kiertuesäläjonossa. Minä ostin paidan ja jääkaappimagneetin. Kolme kovaa Koota päädyimme kaikki samaan paitaan (öö, siis päädyimme ostamaan samanlaiset paidat, emme tunkeutuneet kolmestaan samaan paitaan sisälle). Sitten valuimmekin jo omille paikoillemme katsomoon. Keskimmäinen Koo lähti lämppärin aikana vessaan ja paidanvaihtoon (viipyi lähemmäs tunnin). Sillä aikaa alkoi tapahtua kummia ja me PikkuKoon (iältään, on meistä pisin) kanssa katselimme kauhuissamme, että koska on meidän vuoro. Mutta sitä ei koskaan tullut. Jostain syystä meidän edestä kuusi etummaista riviä tyhjennettiin ja ihmiset ajettiin kentälle seisomaan, koska jostain meille vieläkin tuntemattomasta syystä juuri sen katsomon kuusi ensimmäistä riviä piti olla tyhjänä, mutta siihen oltiin myyty istumapaikkoja. Harmi niille, jotka olivat varautuneet istumaan, mutta joutuivatkin seisomaan, mutta hyvä meille, istuimme nimittäin rivillä seitsemän ja meidän edessä ei siis ollut päitä ja oli suora näkymä lavalle. Meitä suosi myös lähes täydellinen sää, ei liian kuuma, ei liian kylmä, eikä myöskään satanut yhtään missään välissä, vaikka yksi suhteellisen synkkä, iso pilvi leijaili auringon edestä suurinpiirtein niihin aikoihin kun itse pääasia alkoi. 20.30 Stadion räjähti elämään ja kaksi tuntia sitä suurinpiirtein kesti. Lauloimme äänemme käheiksi ja hakkasimme kämmenemme kipeiksi. Mulla oli mukana vain meidän pieni Canon, joten sain muutaman hassun huonon kuvan, mutta se ei harmita juurikaan, sillä pääosin keskityin itse asiaan, fiilistelemään mukana muutamankymmenentuhannen muun ihmisen kanssa. Se oli onnistunut ilta, kertakaikkiaan.
Konsertin loputtua emme pitäneet kiirettä. Istuskelimme paikoillamme kun kiireisimmät rynnivät ulos stadionilta. Ratikassakaan ei ollut yhtä täyttä kun mennessä. Kampissa ensin meinasimme saada sätkyn, kun jono Turun linja-autoon oli pitkä kuin nälkävuosi, mutta pian kerrottiin että Turkuun lähtee yhteensä kolme autoa (autojen luo päästyämme totesimme, että niitä oli kaikkiaan neljä) joten hätä ei ollutkaan sen näköinen. Toisin oli Tampereelle menijöillä, sinne suuntaan kuulemma lähti vain se yksi auto. Mahduimme hyvin bussiin ja muutama minuutti aikataulusta myöhässä hieman yli puolen yön alkoi matka takaisin Turkuun. Jonkin aikaa jaksoi vielä turista mutta sitten alkoi jo uni painaa silmiä niin että oli pakko yrittää torkkua ja levätä. Kun käytävän toiselta puolelta tyhjeni yksi paikkapari, siirryin sinne torkkumaan. Salon jälkeen multa katosikin jonnekin reipas puoli tuntia. Turussa oli kyyti vastassa, jolla päästiin kaikki lähes kotiovelle asti. Olin kotona vähän ennen kolmea. Nukuin tiistaina kymmeneen asti.
Tiistai mulla oli siis vapaa, joten otin rennosti kotona. Eilen olin taas töissä ja ilta kotona oli aika väsynyt ja hiljainen. Tänään töissä otin kesäni ohjat omiin käsiini ja menin ehdottamaan pomolle jo viikon verran mielessä kypsynyttä ajatusta: mitäs jos mä saisin heinäkuussa aloittaa viikonloput pikkasen aikasemmin, kun kesäperjantait rääkkäämössä ovat niiiiiiin hiljaisia, että illalla ei ole juurikaan roskia ja mitään siivottavaa sen enempää kuin aamulla, eli tekisin perjantaiaamuisin sen koko neljä tuntia, ettei tarvi tulla illalla sinne kypsänä jä käärmeissään (no en tuota kyllä sanonut, mutta tuo on totuus) kahdeksi tunneksi laahustamaan. Pomo sanoi oitis että onnistuuhan se, hyvä että älysin tulla kyselemään, helpottuu munkin kesäni pikkasen. Jeee! Nyt voi siis jopa suunnitella lähtevänsä jonnekin pikku lomalle, esimerkiksi päiväksi Tuhkolmaan miehen kesälomalla, kun viikonloppu alkaa jo perjantaisin puoliltapäivin. Saattaapa olla, että ensi viikon perjantaina teen jopa vihoviimeisen perjantai-iltani tuossa työpaikassa, sillä pomon puheista vähän paistoi se, että eipä elokuun alunkaan perjantait sen vilkkaampia varmaan ole. Siis oikeasti, suuri kivi vierähti näin sydämeltä ja kesä on huomattavasti kevyempi ja miellyttävämpi.
Ihan jees viikko tämä viikko!! Ei voi oikein valittaa.
Kommentit