Joskus täytyy vain tuulettaa, päästää höyryjä pihalle. Ei, en kadu mitä eilen kirjoitin, sillä pääosin tämä viikko on ollut sietämätön ja on ihan kiva saada pieni loma omista lapsistaan. Jaksaa taas paremmin sen jälkeen (toivottavasti). Silti on tässä viikossa ihan hyviäkin hetkiä ollut, ihania, pieniä hetkiä, kun lapset eivät tappele eivätkä kiukuttele. Silloin on hyvä olo ja yritän nauttia siitä tunteesta, sen pienen hetken kun se kestää. Mutta totuus on kuitenkin se, että niitä hyviä hetkiä on tähän viikkoon mahtunut häviävän vähän. Pahimpina hetkinä niitä ei jaksa muistaa.

Tänään on työntäyteinen päivä. Jottei kaikki jäisi tähän iltaan, mies auttoi jo viikonlopulla etsimällä lapsille enimmät tavarat kasaan (tavarat = rinkat, makuualustat, makuupussit jne.). Minä olen nyt viikolla pyykännyt ja etsinyt pikkuhiljaa vaatetta kasaan. Ei sitten kaikki jää tähän iltaan, mutta silti sitä tekemistä tällekin päivälle on. Nimikoimista, pakkaamisen organisoimista (ja pyykkiäkin vielä koneellisen verran). Ja huomenna aamulla jotain mitä pelkään: aamu lasten kanssa (nyt kesälomalla on ollut ihanan rauhalliset aamut muuten, kun saan lähteä kun vielä muut nukkuu). En ole aamuihminen.

Nyt täytyy kuitenkin taas rientää.