?

***

Alkuperäistä työsopimusta jäljellä viikko. Jollei mihinkään hakuuni kuulu mitään positiivista vastausta, toivon salaa, ettei pomo onnistu neuvottelemaan mulle jatkoaikaa. Ensimmäisen haun suhteen alkaa jo olla toivo mennyt, sillä viime perjantaina oli viimeinen hakupäivä ja koulutuksen työhön oli määrä alkaa jo reilun viikon päästä. Ainakin toisessa niistä kahdesta muusta on vielä hakuaikaa jäljellä (ja henkilö jonka sähköpostiin hakemus meni palaa lomiltaan vasta ensi maanantaina).

Käytän muuten nykyisin Google readeria, blogit luen Seuraava linkkinapilla jonka olen lisännyt selaimen työkalupalkkiin. Niitä nappeja on itse asiassa nykyisin neljä: Blogit, Ajankohtaiset, Sarjakuvat ja uusin lisäys Työpaikat. Molin sivuilta kun nykyään saa tilattua itse asetetut hakukriteerit täyttävät työpaikkailmoitukset RSS:nä. Mitään uutta mielenkiintoista ei ole ollut nyt pariin päivään tarjolla.

Kelasta ei ole kuulunut uutta vastausta. Mieskin oli kuulemma soitellut Kelaan ihan samassa asiassa, eikä ollut saanut hänkään yhtään uutta informaatiota.

Pojan sääntöjenrikkomukset ja valehtelu jatkuu vaan. Hänen mennessä viidennelle piti viikkorahan nousta 3,5 eurosta 5 euroon, mutta ilmoitin, että korotusta ei kuulu, ennenkuin hän ansaitsee sen kunnollisella käytöksellä niin kotona kuin koulussa.