Töihin tuli uusi työntekijä. Tavallansa kai jo alkuvuodesta lopettaneen (vuoden määräaikaisen työsuhteen päätyttyä) seuraaja, henkilö, joka palkattiin tekemään sitä työtä mitä minä mieluiten tekisin.

Pidän uudesta työntekijästä, tulemme hyvin juttuun ja olemme jossain määrin kovin samankaltaisia, mutta kuitenkin erilaisia. Hän on se moottoriturpa, minä ehkä enemmän kuuntelen, mutta kuuntelen kyllä ihan mielelläni. Hän on arviolta viisi vuotta minua vanhempi ja aika samaa luokkaa ovat hänen lapsensakin minun lapsiani vanhempia, samassa järjestyksessäkin (esikoinen poika ja kuopus tyttö). Aika paljon ollaan ehditty jutustella lyhyessä ajassa. Tosin enemmänkin jutustelisi, jollei työnteko häiritsisi seuranpitoa.

Jollei hän saa aikaiseksi yhtä muutosta josta puheli, ovat minun jäljellä olevat pari kuukauttani töissä hitusen mielekkäämmät ja miellyttävämmät.

Ei ettenkö ihan mielelläni jutustelisi myös vakitoimistotätösen kanssa, mutta jotenkin kuitenkin tunnen olevani enemmän samalla aaltopituudella tämän uuden määräaikaisen kanssa. Voisi ehkä verrata niin, että tämä vakitäti on enemmän kuin äiti, määräaikainen enemmän kuin sisko.