Siis näissä blogikirjoituksissa, kun jo toinen (meinasin kirjoittaa tänään, kunnes huomasin, että on jo yli puolen yön) vuorokauden sisällä.

***

Oltiin tänään typykän kanssa housuostoksilla, mikä tuolle tytölle on äärimmäisen vaivalloista ja rasittavaa, kun kaikki nykyhousut on suunniteltu sellaisille rimppakintuille. Esimerkiksi KappAhlista ei taida löytyä yksiäkään housuja tytön omaa pituuskokoa (jollei trikoita ota huomioon) jotka mahtuisivat. Seppälästä (toisesta ja viimeisestä kaupasta minne ehdittiin puoli seitsemän ja kahdeksan välillä) löytyi onneksi kahdet kelpuutettavat (tai oikeastaan kolmet, joista yhtä mallia kahta väriä, mutta siis kahdet ostettiin), mutta nekin on sitä ärsyttävää mallia jossa vyötärö on turhan matala.

***

Mulla on ongelma. Menenkö vai perunko. Jos menen, saatan saada vastauksia, mutta pelkään, että se voisi vesittää erään toisen jutun... Äh! Ja pöh! Vaikeaa. Hemmetti soikoon.

***

Laitoin tänään taas yhden asian vetämään. Maanantaina teen asian hyväksi lisää. Vastauksia saan kuitenkin vasta paljon myöhemmin, kuitenkin vielä tämän vuoden puolella.

***

Tällä hetkellä on monta rautaa odottamassa tulta, yhdestäkään en tiedä saanko koskaan tulta syttymään, sen näyttää vain aika.