Kai mä saan vaan itseäni syyttää tästä. Miksi hitossa annoin omien ajatusten valvottaa itseäni pikkutunneille asti, niin etten jaksanut herätl silloin kun olin suunnitellut, enkä sitten uuteen herätysaikaankaan. Tästä johtuen en siis päässyt lähtemään samalla oven avauksella pojan kanssa, vaan vasta melkein tuntia myöhemmin. Luulin, suunnittelin ja toivoin, että saisin asiani hoidettua sillä aikaa kun lapset ovat koulussa. Mutta täällä vielä istun, työkkärissä, olen istunut jo puolitoista tuntia, ja oma vuoroni on vielä kolmen numeron päässä. Lapset pääsevät molemmat viiden minuutin päästä koulusta, en tiedä onko pojalla avaimia ja hän on yleensä nopeammin kotiovella kuin tyttö (jopa parikymmentä minuuttia tai puoli tuntia nopeammin). En kertonut lähteväni minnekään, koska kuvittelin olevani kotona ennen heitä. Että revipä siitä sitten.