Tänään oli pakon sanelema aikainen herätys (aikainen työttömälle minulle). Eilen illalla tämänaamuinen kotoapoistuminen tuntui aivan ylivoimaiselta (eilinen ilta oli muutenkin alavireinen - päivällä oli ollut kurkku hieman kipeä, illalla rupesi päätä särkemään, vatsaa kouri ja paleli, lisäksi väsyttikin). Koska se tuntui niin ylivoimaiselta, ajattelin helpottaa aamua, ja menin jo ajoissa, vähän kymmenen jälkeen sänkyyn. Tein hetken taas japanilaista ristikkoa ja jo ennen yhtätoista painoin pään tyynyyn ja rupesin kutsumaan nukkumattia kylään. Ja tulihan se, jälleen kerran seuranaan omituiset unet. Yhdessä unista oli pojallani HIV, vaikkei ollut kuin vasta nuori teini ja oli saanut sen suudelmasta. Yön aikana heräsin pariin kolmeen otteeseen. Ensimmäisen kerran jo puolenyön jälkeen. Heräsin myös aamulla viiden jälkeen kun mies laittoi huoneeseen valot etsiäkseen vaatteita. Sitten heräsin ennen seitsemää ja sen jälkeen en nukkunutkaan kuin jonkun pienen silmällisen johon ehti jo tunkemaan taas ihan hassu unenpätkä. Puoli kahdeksalta soi kello, vähän sen jälkeen nousin.
Ja koska olin nukkunut ihan reilut yöunet (heräilyjä ja outoja unia lukuunottamatta), ei se aamulla kotoa poistuminen enää ollutkaan niin ylivoimainen ajatus. N. 9.15 astuin ovesta ulos. Tunti ja vartti myöhemmin olin taas kotona. Tuohon tuntiin ja varttiin sisältyi noin 20 minuuttia kävelyä, n. 15 minuuttia bussin odottelua, n. 20 minuuttia bussissa istumista ja n. 20 minuuttia hammaslääkärin huoneessa istumista. Ns. "hammaslääkärintuolissa" en ollut kuitenkaan minä, vaan poika. Minä istuin, kuuntelin, kyselin ja katselin kun pari kandia mittaili pojan suuta, otti muotteja ja valokuvia ja kun itse hoitava lääkäri istui lähinnä koneen vieressä kirjaamassa ylös niitä mittoja (tämä kommentti ei ollut mitenkään negatiivinen, täytyy kandienkin joskus oppia, ja kyllä se hammaslääkärikin sinne suuhun hetken katseli ja tarkisteli kandien jälkeen). Puolentoista kuukauden päästä on pojallani sitten rautainen hymy.
Tänään täytyy valmistella huominen. Ja huomenna täytyy viimeistään tehdä valmisteluja lauantaiksi. Huomenna täytyy myös herätä ajoissa, vaikken minä olekaan minnekään lähdössä. Ensin täytyy auttaa tyttöä pukeutumisessa ja ehkä hiuksissakin ja sitten myöhemmin pitää katsoa, että poika on kunnollisesti pukeutunut.
***
Ajatukset harhailee, kävin kesken kirjoituksen tonkimassa kaappeja ja laatikoitakin, etsien mutten löytäen juurikaan mitään tarpeellista. Mitä tästä voimme päätellä: tässä on tämän kirjoituksen PISTE.
Ja koska olin nukkunut ihan reilut yöunet (heräilyjä ja outoja unia lukuunottamatta), ei se aamulla kotoa poistuminen enää ollutkaan niin ylivoimainen ajatus. N. 9.15 astuin ovesta ulos. Tunti ja vartti myöhemmin olin taas kotona. Tuohon tuntiin ja varttiin sisältyi noin 20 minuuttia kävelyä, n. 15 minuuttia bussin odottelua, n. 20 minuuttia bussissa istumista ja n. 20 minuuttia hammaslääkärin huoneessa istumista. Ns. "hammaslääkärintuolissa" en ollut kuitenkaan minä, vaan poika. Minä istuin, kuuntelin, kyselin ja katselin kun pari kandia mittaili pojan suuta, otti muotteja ja valokuvia ja kun itse hoitava lääkäri istui lähinnä koneen vieressä kirjaamassa ylös niitä mittoja (tämä kommentti ei ollut mitenkään negatiivinen, täytyy kandienkin joskus oppia, ja kyllä se hammaslääkärikin sinne suuhun hetken katseli ja tarkisteli kandien jälkeen). Puolentoista kuukauden päästä on pojallani sitten rautainen hymy.
Tänään täytyy valmistella huominen. Ja huomenna täytyy viimeistään tehdä valmisteluja lauantaiksi. Huomenna täytyy myös herätä ajoissa, vaikken minä olekaan minnekään lähdössä. Ensin täytyy auttaa tyttöä pukeutumisessa ja ehkä hiuksissakin ja sitten myöhemmin pitää katsoa, että poika on kunnollisesti pukeutunut.
***
Ajatukset harhailee, kävin kesken kirjoituksen tonkimassa kaappeja ja laatikoitakin, etsien mutten löytäen juurikaan mitään tarpeellista. Mitä tästä voimme päätellä: tässä on tämän kirjoituksen PISTE.
Kommentit