Tyttö on tänäänkin vielä kotona. Päänsärky ja huono olo jatkuu. Tämänpäivänen kotiinjääminen päätettii jo eilen illalla ja silloin myös mies päätti jäädä tänään tytön takia kotiin sillä varjolla, että minulla on tänään menoa vaikka olenkin työtön ja normaalisti olisin kotona. (Miehellä on myös oma lehmä ojassa.) Eilen tyttö myös kehitteli flunssan oireita, aivastelee ja on tukkoinen ja korvien tuntemuksista kertoili, että jossain vaiheessa korvat olivat lukossa ja syödessä tuntui korvissa omituiselta. Tänään aamulla, taas suurinpiirtein samaan aikaan kuin eilen, tyttö heräsi, kävi vessassa ja vessasta tulessa yhtäkkiä rupesi valittamaan että päähän sattuu tosi paljon, sitten hän yhtäkkiä kaatui aulan lattialle. Mies pomppasi katsomaan mitä tapahtui ja tyttö sanoi, että päähän sattuu niin paljon ettei pysty kävelemään. Saatii tyttö siitä meidän sängylle pötköttelemään, ja hänen olonsa parani. Annettiin särkylääke, mitattiin lämpö ja tarkkailtiin häntä hetki. Kuumetta ei ole, ei ollut eilenkään. Mies soitteli terveyskeskukseen, kymmenen jälkeen on lääkäri. Myöhemmin tyttö kertoi, että siinä aulassa oli silmissä pimentynyt ja oli nähnyt vihreää ja muita värejä, ennenkuin oli kaatunut. Nyt vaikuttaa taas normaalilta itseltään, höpisee koko ajan ja poukkoilee ympäriinsä. On kovin vaikea olla hirveän huolissaan ainakaan tällä hetkellä. Mies lähtee kohta tytön kanssa sinne lääkäriin.

***

Tänään sinne työkkäriin. Pitää täyttää se kysely netissä ennen sitä. Pari tuntia aikaa, mutta kun en ole oikeanlaisessa mielentilassa, sellaisen lomakkeen täyttely tuntuu niin vastenmieliseltä juuri nyt.

***

Eilinen koulupäivä oli helppoa peruskauraa, niinkuin ajattelinkin. En saanut kovin paljon uutta tietoa. Wordia opeteltiin, mutta kun minä osaan ne kaikki perusjutut jo, joten tein hujauksessa aina sen hetkisen harjoituksen ja sitten pyörittelin peukaloita loppuajan, kunnes saatiin seuraava harjoitus. Saisin varmaankin aika helposti hyväksi luettua ainakin tuon word-osion ja muitakin tietokoneosioita. Kaksipiippuista, kaksipiippuista. Toisaalta tuntuu turhalta olla siellä puoliksi tyhjän panttina. Toisaalta sieltä tulee hyvää kertausta tärkeistä asioista, kuten asiakirjastandardeista, joita en muista ulkoa vaikka niitäkin olen opetellut, ja lopussa seisoo koe josta kuitenkin tahdon sen arvosanan "todistukseen". Tutkailin lukujärjestystä, ja totesin että loppupuolisko kevätlukukaudesta on vallan atk-ta, joten ei pitäisi ainakaan olla hirveän vaikea loppukevät opiskelujen osalta. Tämä alkukevät on hieman vaativampi, koska alkukeväässä on atk:n lomassa myös muita, minulle ihan uusia, oppiaineita.

Oli eilisessä jotain mielenkiintoistakin. Käytiin Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla katselemassa kielenhuoltopuolta. Tein testejä ja totesin että en todellakaan osaa, enkä tulee koskaan osaamaankaan, suomenkielen pilkkusääntöjä täysin. Ne on ihan kamalia. Pilkkusääntö on mulle aika paha kirosana. No, sen lisäksi meni pahasti ensiyrittämällä pieleen lyhennetesti. Sana- ja slangitestissä pärjäsin ihan mukavasti. Nimien taivutustestit taas meni ihan päin honkia. Taidan arvata, mitä kielioppisäännöt sanoo meidän Prinsessan nimen taivuttamisesta, mutta siitäkin huolimatta minä taivutan sitä omalla tottumallani ja parempana pitämälläni tavalla.

***

Ei maar, pakko siirtyä pikkuhiljaa ihmettelemään sitä pahuksen kyselyä.