Jos nyt jonkun syöttenlukija tai muu sellainen jo ehti regoida, ja ilmoitti että mulla on joku uusi kirjoitus imestynyt, mutta sitten sitä ei löydykään, niin se on tämä. Hätäisesti otsikon kirjoitettuani painoinkin jostain syystä enteriä ja se julkaisi jutun ennen juttua.

***

Niin minä sitten taas ajauduin ohjaavaan työvoimapoliittiseen koulutukseen. Mutta vaihteeksi kukaan ei pakottanut minua siihen. Minulle suositeltiin sitä, ja minä suostuin. Ainakin se tilapäisesti piristää meidän taloutta noin niinkuin rahallisesti, koska kurssin ajan työmarkkinatuki tulee ilman tarveharkintaa ja sitten vielä se 8 euroa verotonta päivässä päälle. Mutta ennen kaikkea minua ajaa se, että tämä henkilö joka sitä minulle suositteli, oli melkoisen vakuuttunut siitä, että minä saan sitä kautta itselleni mielekkään työpaikan eikä työkkäri pääse pakottamaan mua jälleen siivoustöihin. Se alkaa jo maanantaina. Mutta onneksi ei aikaisin aamulla, aamulla saadaan kaikki nukkua pitkään jos halutaan.

Miksi en ole harmissani siitä, että hiihtolomalla "joudun" sinne? Jollei miehellä olisi hiihtolomaa, olisinkin ehkä taas ihan käärmeissäni, että lapset joutuu olemaan keskenään ja bää bää bää. Jos meillä olisi varaa matkustaa, ja olisimme tehneet hiihtolomasuunnitelmia, olisin ehdottomasti silloin sanonut kurssille ei, mutta niitä suunnitelmiakaan ei ole. Ja jotenkin mulla on sellainen kutina, että mua ei siellä kurssilla istuteta kahdeksaa tuntia päivässä. Olen nähnyt jo heidän tyylinsä ja tapansa, ja pidän siitä. Uskon että viihdyn, saan taas irti jotain ja parhaimmassa tapauksessa pian, erittäin pian, olen töissä jossakin.

***

Ah, ihanaa, viikonloppu. Ihanaa, hiihtoloma (joka ei mulla ole tietenkään täyttä lomaa, mutta kuitenkin). Elämäkin on ihan mukavaa. Parin päivän päänsärky hellitti jo, lapsetkin ovat käyttäytyneet ihan ihmisiksi, eikä ole ikäviä viestejä kantautunut miltään suunnalta. Koti tosin repsottaa taas, mutta se ei ole mitään uutta. (Nyt pitää koputtaa puuta, tai kohta tiputaan taas ja lujaa)

Seuraavaan kertaan!