Huomenna on aamulla pari tuntia aikaa, päivällä tuntemattoman mittainen meno liittyen "kuntotestiin", iltapäivällä epämääräinen määrä aikaa, illalla koulua, tiistaina aamulla heti "kuntotestimenoa" jonka mittaa en tiedä, iltapäivällä ehkä aikaa ja illalla taas koulua ja samalla deadline. Työtä olen aloittanut hieman, mutta tänään vasta sain tiedon, että tiedot joita odotin olisivat olleet ulottuvillani koko ajan. Jee. No, enköhän mä ihan tyydyttävän tuloksen saa aikaiseksi, vaikka aikaa ei liiemmin enää ole. Olen selaillut ja silmäillyt materiaalia nyt illan aikana, lukenut sieltä täältä. Josko yö ja lepo jäsentelisi sitä tietoa helpommin käytettävään muotoon ja huomenna saisin asiasta mustaa valkoiselle ihan kiitettävään tahtiin.

***

Nyt sänkyyn, värittelemään pieniä ruutuja, jäsentelemään tietoja ja ehkä jopa saamaan jonkun tunnin untakin...