Tänään tuli aamutuimaan ihan odottamatonta informaatiota, ikävää informaatiota, ja aamu oli näin piloilla.

Jotta saisin muuta ajateltavaa enkä kokoajan odottaisi sitä mitä koko viimeviikon odotin, yritin puuhailla muita, lähinnä pyykkihommia ja koulutyötä jolla on huomenna deadline. Koulutyö etenee ihan kivasti, sen suhteen ei ole vielä panniikkia. Kirjallisen osuuden yritän saada tänään kasaan (mutta tulostan sen todennäköisesti vasta huomenna, jos tulee jotain lisättävää), sitten on huominen päivä aikaa valmistautua suulliseen osuuteen.

Ja sitten tuli se odottamani, mutta ei kuitenkaan ihan kuten odotin. Ei tullut hyvää eikä huonoa, tuli väliaikatieto siitä, että odottaminen jatkuu, mutta sain kuitenkin mielenrauhan, ja tiedän, että vielä kannattaa jatkaa odottamista suuremmati huolestumatta lopputuloksesta. Pieni hyvän uutisen mahdollisuus paransi päivääni aamuisesta aika reilustikin.

Eikun vaan jatketaan odottamista, mutta huomattavasti kevyemmällä mielellä.