Eilen sitä ei vielä huomannut, kun sai nukkua pitkään. Mutta tänään, haräsin katsomaan kelloa puoli kahdeksalta, ja totesin, että kahdeksaksi kouluun menevä Prinsessa ei ollut vielä herännyt. JHän yleensä heräilee jo itsellään ennen seitsemää. Mutta kun nyt kello oli vanhaa aikaa puoli seitsemän ja hän oli unohtanut painaa herätyskellosta herätysnapin ylös illalla (ajan kyllä muisit siirtää), nukkui hän autuaasti vielä siihen aikaan. Itsellekin se aika nousta tuntui jotenkin normaalia ylivoimaisemmalta, sisäinen kello kai pisti hanttiin.

Ei auttanut muu kuin Prinsessan vaan äkkiä käydä vessassa, pukea, harjata hiukset ja jottei ihan tyhjällä mahalla tarvitsisi olla, kuorin hänelle vajaan puolikkaan omenan. Noin kymmentä vaille lähti hän kouluun, eli ei käsittääkseni edes myöhästynyt.

Itse olen vieläkin puolinukuksissa. En ole tosin vielä aamukahviani juonut, mutustin vain sen loppuomenan. Kohta on pojan aika herätä. Hän menee vasta kymmeneksi.

Mun tarttis soittaa yksi puhelu, puhelu, joka taas pistää minut odottelemaan. Odotus ei tosin tässä tapauksessa ole kuin noin tunti, ei siis paha, verrattuna siihen toistaiseksi kahden viikon odotukseen, joka jatkuu edelleen.

Joten siirryn soittamaan ja keittämään itselleni aamukahvia.