Yöllä, yhden aikoihin, sain sen koulutyön lähtemään, periaatteessa siis tuntia liian myöhään, mutta ei se haitannut (ei ainakaan opettaja perillesaapumiskuittauksessaan siitä mitään sanonut). Sen jälkeen pyörin ja hyörin sängyssä ja jännitin tätä päivää.

Aamutunnit odottelin - puolilta päivin, vähän ennen, soitin. Oli pahassa paikassa, sanoi että oli unohtanut soittaa mulle, mutta että soittaisi myöhemmin. Seuraavat tunnit olin ihan hermoheikko. Itkin enkä pystynty keskittymään mihinkään, sillä olin jo varma, mitä saisin kuulla kun hän soittaisi takaisin. Tiesin, että ei valitulle, työpaikan saaneelle henkilölle voi kukaan unohtaa soittaa, joten en siis ollut pääsemässä töihin. Tunsin itseni mitättömäksi, mihinkään kelpaamattomaksi.

Pikku hiljaa rauhoituin ja lopulta puhelu tuli. Olin puoliksi oikeassa. En siis päässyt töihin, mutta ei ilmeisesti päässyt kukaan. Vaikka ihmisiä oli haastateltu, ei ketään oltukaan otettu nyt töihin, tämän taloustilanteen takia. Mutta sain tietää, että jos tai kun sinne seuraavaksi otetaan niin olen kärkipäässä, jollei mulle ole siihen mennessä löytynyt muuta. Toisin sanoen uutiset olivat niin hyviä kuin ne tässä tapauksessa saattoivat olla.

Olo on siis suhteellisen mainio. Voi paremmilla mielin viettää pääsiäisenpyhätkin, kun yksi asia on selvinnyt.

Hyvää pässinpäistä kaikille lukijoilleni.