Ajattelin tehdä jotain poikkeuksellista, eli kirjoitan blogiin töistä. Ihan vain tappaakseni aikaa. On vaan niin hiljaista, ei oikein mitään töitä. Tänään ei ole vielä puhelinkaan soinut.

Pari viikkoa vielä töitä jäljellä, näillä näkymin. Olen kyllä suuresti hämmästynyt, jos työt vielä sen jälkeenkin jatkuu. Mutta olen tyytyväinen näinkin pitkään pätkään, melkein kolme kuukautta putkeen. Rahahan on aina tervetullutta, mutta lisäksi tämä tietää sitä, että työssäoloehto täyttyy aivan varmasti, joten kun taas jään työttömäksi, ei tarvitse selvittää miehen tuloja hakemuksessa, vaan saan sen täysimääräisen tarveharkinnattoman määrän. Jei!

Mies siirsi osan kesälomastaankin, on nyt ollut tämän viikon kesälomalla jo, on vielä ensi viikonkin. Sitten hän on kolme viikkoa taas töissä, ja on kaksi viikkoa lisää lomilla, lähes koulun alkuun asti. Siirsi osan lomasta nyt tähän, jottei lasten tarvitse olla niin paljon kahdestaan kotona.

Eilen sain työsähköpostiosoitteenkin, kun kerta työt jatkuu sen verran pitkän pätkän. Silloin kun se jatkui aina viikon tai vajaan pari viikkoa kerrallaan, ei ollut mitään järkeä muutamaa päivää varten perustaa minulle osoitetta, ja nyt kun selvisi tuo pitkä pätkä, niin sitten olikin alkuajasta se sähköpostista vastaava atk-henkilö kesälomilla, joten sain sen vasta hänen palattua takaisin töihin. Työavaimen sain jo sentään pari viikkoa sitten, ei tarvitse enää kuikuilla oven takana, että joku kävelee ohi tai joku avaimellinen saapuu työpaikalle.

Ois aikaa vaikka muille jakaa, mutta kun en nyt keksi mitä vielä kirjoittaisinkaan. Tylsää. Pitää varmaan ottaa kirja esille ja lukea sitä. Oltiin juhannuksena miniristeilyllä ja ostin sieltä Enkelit ja Demonit pokkarina. Olen edennyt sitä pikkasen kerrallaan. Ihan mukaansa tempaava on. Lukiessa mulle ponnahtelee muistoja mieleen ja kaipaan Roomaan... Kuinka eri tavalla sen kokisi nyt, kuin teininä? Perheen kanssa luokkakavereiden, opettajien ja valvojien sijaan?

Ei irtoa enää mitään. Jatkan tylsää toimetonta työpäivääni.