Tänään en kirjoita siksi, että on hiljaista ja en tiedä mitä tekisin. Tänään toki on ollut ainakin tähän asti hiljaista,sillä jos olisi töitä mitä tehdä, en kirjoittaisi. Mutta voisin hiljaisen hetket täyttää jatkamalla kirjan lukemista, joten en kirjoita siis aikaa tappaakseni.

Kirjoitan ihan sen takia että saan harjaannusta kirjoittamiseen, näppäimistöön, kymmensormijärjestelmään. Kirjoitan suhteellisen hyvin jo nyt, mutta ihan kaikkia kirjaimia en sokkona muista, ne eksoottisemmat täytyy usein tirkistellä, kuten b, c, x, z, q ja w. Niitä kun ei paljonkaan suomenkielessä esiinny, eli ihan luonnollista, että ne kirjaimet ovat jotenkin vaikeampia muistaa.

Jännä psykologinen ilmiö tapahtuu kirjoittaessani: kun ajattelen että nyt mun täytyy kirjoittaa nopeasti ja oikein, oikein skarpata kirjottamisessa, rupean töpeksimään. Jään miettimään mikä sormi ja mikä suunta, tai painelen ihan vääriä kirjaimia. Näin siis enemmän silloin kun oikein ajattelen asiaa. Mutta kun en ajattele asiaa, huomaan olevani melko sujuva kirjoittamaan näppiksellä. Mun pitäisi siis vain olla ajattelematta, mitä ilmeisemmin. Sillä tässäkin kirjoituksessa, kun olen miettinyt mitä ja minkätakia oikeistaan rupesin kirjoittamaan, tein paikoittaan jatkuvasti virheitä. Toivon mukaan niitä ei kirjoitukseen paljon jää, sillä toki korjaan ne kun huomaan ne. Mutta vaikka niitä ei paljon näy, ei se tarkoita että niitä ei tulisi.

Mutta jotta tämä kirjoitus ei käsittelisi pelkästään minun näppisharjoituksiani, voisin yrittää kirjoittaa myös jotain ihan muuta. Jos vain keksin jotain mistä kirjoittaa.

Miehen ensimmäinen lomapätkä päättyi, ja tämän viikon ja ensi viikon maanantain, ainakin, ovat lapset kotona ihan keskenään. Hyvin he ovat saaneet aikansa kulumaan, eikä perästä ole kuulunut mitään kauhutarinoita päivän tapahtumista, joten olen melko rauhallisin mielin. Liian rauhallisin en halua edes olla, sillä aina kun luulee että kaikki menee hyvin, ei ne sitten oikeasti menekään. Joten pidän huolen siitä, että olen sopivan paljon huolissani ja hermostuksissani lasten pärjäämisestä, niin kenties saan yllättyä iloisesti useammin.

Töissä alkaa olla taas epätietoisuuden hetket käsillä. Aika todennäköistä on, että saan vasta maanantaina tietää, onko se mun viimeinen päiväni vai ei. Mulle on oikeastaan jo se ja sama, loppuuko vai jatkuuko. Raha on aina tervetullutta ja työkokemus (paperilla). Mutta täällä on niin hiljaista nyt kesällä, että tunnen välillä olevani ihan tyhjän panttina. Nytkin tätä kirjoitusta olen saanut kirjoitella kaksikymmentä minuuttia ihan ilman häiriöitä, kukaan ei ole käynyt eikä kukaan soittanut. Juu, en ole ihan koko kahtakymmentä minuuttia antanut sormien nakuttaa, välillä on pitänyt miettiä mitä seuraavaksi, ja toisinaan olen lukenut omaa tekstiäni taaksepäin, josko löytäisin jotain korjailtavaa, mutta kaksikymmentä minuuttia (nyt jo reilut) sitten aloitin tämän kirjoituksen, eikä ole tarvinnut siirtää ajatuksia hetkeksikään muualle. Ja mielelläni olisin edes muutaman viikon lasten kanssa kotona tänä kesänä. Työssäoloehto on jo täyttynyt, joten senkään toivossa en hingu välttämättä jatkoa töille. Kyllä, tämä on ihan mukava työ ja tulen tänne ihan mielelläni, mutta kuten sanoin, tyhjänpanttius ei ole mitenkään järkevää ja mielekästä.

Niin, jos jatkan vielä töistä, niin olen huomannut, että maanantait ovat olleet nyt ne vilkkaimmat päivät, silloin on saanut tehdä oikeasti töitäkin. Viikko sitten oli tosi vilkas maanantai mulla, ja eilenkin oli töitä mukavan tasaiseen tahtiin. Mutta saattaa olla, että eilinen oli taas viikoin vilkkain päivä minun osaltani. Aika näyttää.

Alkaa pää taas tyhjentyä aiheista. Tällä hetkellä tämä elämä on lähinnä tätä työtä ja illat sekä viikonloput menee taas ihan liian vauhdilla. Tällä viikolla mennään kesäteatteriin lasten kanssa, toivottavasti ilma suosii. Kolme muskettisoturia aiotaan mennä katsomaan. Siitä on nyt tullut jonkinlainen perinne meillä, joka kesä. Tämä on jo kolmas kesä peräkkäin, muistaakseni. Mies meinaan saa töistä liput suhteellisen edullisesti.

Yhteen aikaan me käytiin aika monena kesänä katsomassa niitä aikuisten kesäteatteriproduktioita. Ne jäi moneksi vuodeksi, mutta viimevuonna kävin äidin ja siskon kanssa katsomassa Hääkeikan. Oli ihan hauska ja hyvä. Tänä kesänä tekis mieli mennä katsomaan myös, siellä on Elvistä. Saa nähdä, jääkö haaveeksi. Vai tarttisko kysellä, jos sisko lähtis mun kanssa katsomaan sen vielä...

Juu ei, nyt taidan lopettaa, vaikka ehkä sitä mielen päälle hypähteleekin kaikennäköistä josta saa pientä jutun juurta aikaiseksi. Jatkan ajan viettämistä vaikka lukemalla. Olen nyt edennyt Enkeleitä ja demoneita ihan kiitettävästi. Eilen luin monta lukua, kun monina päivinä en ole lukenut ollenkaan ja joinain päivinä olen edennyt vain luvun tai pari.