Pitkästä aikaa.

Jaa että mitäkö kuuluu. Töitä. Ja koulua. Ja töitä sekä lisää koulua. Tykkään töistä ja koulusta, mutta siinä suurinpiirtein kaikki tuottelias mitä jaksaa sitten tehdäkään. Mutta nyt, nyt alkaa ns. vapaus. Tänään oli kevään viimeinen kouluilta, elokuussa sitten taas jatkuu. Se onkin sitten viimeinen puolivuotinen ennen valmistumista.

Töitä tosiaan riittää. Nyt on tiedossa jatkoa kesän yli ja *rumpujen pärinää* oikeaa kesälomaa viikon verran. Juu, ei ole paljon, mutta on se jotain. Siinäkin viikossa on yksi palkaton vapaa mukana, koska kun työsuhde viimeksi oli katkolla, ehtivät ne maksaa syksystä asti kertyneet 5 päivää mulle rahana. Jolleivät olisi maksaneet, niin oisin saanut 2 viikkoa lomaa joko niin että ois ollut juhannusviikko ja joko sitä edeltävä tai sitä seuraava viikko ilman yhtäkään palkatonta, tai sitten kaksi normaalia viikkoa yhdellä palkattomalla päivällä.

Suoritin muuten ensimmäisen tutkinnonosan näytönkin työpaikalla. Asiat etenee...

***

Mitä muuta sitten? Jokin aika sitten (viikko takaperin kenties, aika kiitää niin hurjaa vauhtia), tyttö tuli surkean näköisenä luo. Kun kyselin että mikä oli, niin hän kertoi yhden luokkakaverinsa äidin kuolleen äkillisesti edellispäivänä ja että hän pelkää minullekin käyvän niin. Siinä sitten valutettiin yhdessä kyyneleitä pieni tovi. En voinut vakuuttaa, että niin ei varmasti käy, vaan kerroin totuuden, että koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, mutta että sellaisten asioiden pelkäämisellä, joita ei voi ennustaa, ei kannata tuhlata elämäänsä. Tosin ihmettelen kovin, että kyseinen luokkakaveri oli silti ollut koko seuraavan päivän koulussa ja itkenyt siellä koko päivän. Eikö hänen olisi ollut parempi pitää päivä tai kaksi vapaata koulusta (varmasti pätevä syy) ja surra perheen kanssa rauhassa?

***

Poika sitten? Mitäs hänestä sanoisi? Arvoitus, suuri arvoitus. Kotona meidän kanssa menee mielestäni ihan kohtuullisesti. Mutta pojat, ne kun on sellasia että joukossa tyhmyys tiivistyy ja koulussa sekä kodin ja koulun välimaastossa sitä sitten ehtiikin koheltaa. Voi vitsit. Ihan liian monta puhelua koulusta kotiin on kevään aikana tullut. Saas nähdä minkälaisen todistuksen kantaa viikon päästä kotiin.

Syksyllä yläkouluun, kunpa onnistuisi sen aloittaa suht puhtaalta pöydältä. Töissä kuulin lohduttavan esimerkin, kuinka villi ja koulunkäynnin alaluokilla laiminlyönyt lapsi voi kääntää kelkkansa ja kasvaa hyvätapaiseksi ja ahkeraksi yläastelaiseksi ja lukiolaiseksi, joten toivottavasti saan itsekin sen todistaa oman pojan kohdalla (lukiolaisuutta ei tarvitse saada välttämättä todistaa, kunhan jatkaa koulunkäyntiä yläasteen jälkeen vaikka sitten ammattikoulussa). Tosin kuulin toisaalla kauhutarinoita entisestä ennen niin hyvämaineisesta opinahjostani, joten pikkasen kauhistuttaa tuleva.

***

Juuroviisut on ajankohtaiset jälleen. Ei päässyt sitten Suomi finaaliin. Kyseinen kappale kuitenkin onnistui vaivaamaan mua puoli työpäivää tiistaina. Se soi ja se soi ja laulattikin. Tänään sitten toinen semifinaali, ja lauantaina katsotaan koko perheen voimin finaali. Olinhan sentään itse tyttäreni ikäinen, kun ensimmäisen kerran viisut katselin ja siitä lähtien ne on ollut pakollinen osa elämää joka kevät, muutaamaa pientä poikkeusta lukuun ottamatta, jolloin en suorana finaalia ole syystä tai toisesta nähnyt. Ei olisi mikään pöllömpi traditio koko perheelle.

***

Kesä tulla jolkuttaa. Kiireinen kesä eräille. Ensin mies on lasten kanssa kaksi viikkoa kurssittelemassa (ah, oma rauha). Sitten alkaa leiriputki. Pojalla varsinkin, heinäkuussa on kai 3 viikkoa kun ei ole mitään, mutta muuten on välissä vain päivää paria, korkeintaan muutamaa, kun taas pitää olla menossa. Ja yhteistä lomaa ei oikeastaan ole. Juhannusviikonloppu + pari seuraavan viikon ekaa päivää, ne on meidän perheen pisin yhteinen aika koko kesänä. Jo Jussin jälkeisenä keskiviikkona on poika taas jo lähdössä ja perjantaina lähtee tyttökin. Mutta, meillä onkin sitten miehen kanssa pari vuorokautta ihan keskenään. Vois vaikka lähteä ihan kahdestaan risteilylle.

***

Siinäpä se sitten, kesän alun, koulujen lopun ja töitten jatkeen kunniaksi.