Jälleen kerran töissä (no, siellähän mä lähes joka arkipäivä nykyään olen, mutta siis, kirjoitan töissä). Hiljaista, edelleen. Ei ehkä niin hiljaista ja kuollutta, kuin joinain päivinä on ollut, mutta kuitenkin hiljaista. En silti ole pyöritellyt peukaloita päivät pitkät, vaan olen etsinyt ja keksinyt itselleni töitä. Tänään tein yhden keskeneräisen rästihomman loppuun. Päivänä muutamana olen jatkanut erästä kehittelemääni projektia ja se alkaa olla jo lähestulkoon niin valmis, kuin se tällä haavaa voi olla. Olen myös valmistellut tulevia tiedossa olevia tehtäviä sellaiseen pisteeseen, että saan helposti siitä jatkettua, kunhan olen tiedustellut pomontapaiselta, joka palaa huomenna lomilta, että oisko hyvä edetä asiassa niin kuin olin suunnitellut. Olen myös tutustunut itselleni hieman tuntemattomampaan osa-alueeseen tätä työtä, yrittänyt päästä pikkasen sisälle sen kiemuroihin ja kaavoihin. Se alue, oikeasti, jos siihen paneutuisin, niin siinä riittäisi todennäköisesti työtä kyllästymiseen asti, koska se on jotenkin rempsallaan tällä hetkellä. Mutta koska se on niin rempsallaan, niin tällaisen jatkostaan epävarman sijaisen on kovin vaikea lähteä pureutumaan asiaan.

Illalla on edessä kova pakkaaminen ja huomenna poikanen lähtee tänne. Reilun viikon vaatteet ja kamppeet pitäisi saada tungettua yhteen rinkkaan. Juu, no, ei se olisi mikään ongelma jos poika olisi ikäisensä kokoinen, mutta tuollaiselle miehen mitoissa olevalla (on varmaankin n. 175 cm jo pituutta ja kengän koko pieni siro 45-46) korstolla pelkästään kengät vie melkein puolet rinkan tilavuudesta!! Pitänee ainakin osa kengistä viritellä jotenkin rinkan ulkopuolelle (kun tarvitsee mukaan pakata vaelluskengät, kumisaappaat ja suunnistuskengät aamulla lähteissä jalkaan laitettavien lisäksi). Sunnuntaina meillä sitten menee koko päivä reissatessa, kun leirillä on vierailupäivä. Mua kauhistuttaa jo nyt se pitkä bussissa istuminen. Ei iske yhtään. Liikun paljon mieluummin joko junalla tai ihan omalla autolla, pitkä matka bussissa ahdistaa.

Viimeviikolla käytiin katsomassa tämä. Mun mieleeni ehkä liian korni ja pitkästyin jopa. Tyttö ja mies taisivat tykätä, pojan mielipidettä en tiedä (mutta ei ainakaan haukkunut sitä jälkeenpäin, eikä osoittanut paikan päällä halua lähteä kesken pois). Ensi viikolla on vuorossa tämä siskon kanssa. Odotan siltä parempaa, vaikka sitä onkin haukuttu siirappiseksi jossain arvostelussa.

Työpäivä taas jo melkein pulkassa. Joten eiköhän tämäkin ollut jälleen tässä.