Mikä ihmeen ankka?

Mahdollisille uusille lukijoille ja miksei vanhoillekin, joita kiinnostaa sivupohjassa olevan ankanpään tarina ja synty, ajattelin pistää pystyyn oman ankalle omistetun sivun.

Kaikki alkoi noin vuosi sitten tammikuussa, kun tyttäreni totesi meidän oven lukkomme näyttävän ankalta. Sain päähäni käsitellä lukosta ottamaani valokuvaa kuvankäsittelyohjelmalla. Muuttaessani Bloggerista Vuodatukseen pistin kyseisen ankan myös tähän blogiin esille omana laatikkonaan sekä osana sivupohjaa. Valokuvatorstain haasteen ollessa leikki, osallistuin siihen tyttäreni mielikuvitusleikillä.

Kuitenkin tuosta ankasta on tullut tämän blogin symboli ja se on esiintynyt muodossa tai toisessa uusissakin sivupohjissa, eikä ole tarkoitus luopua siitä jatkossakaan.

35764.jpg